En tiedä, onko 2000-luvun folk- ja reggae-vaikutteista surffarimusiikkia kategorisoitu mitenkään. Kavereita, jotka näitä akustisia postsurfkiekkoja tekevät, on ilmaantunut viime vuosina paitsi Yhdysvalloista myös Australiasta. Ja mikäs siinä! On mukava kuunnella kesäistä laidbackiä riippukeinussa makoillen ja odotella, että joku ilmoittaa ruoan olevan valmista.
White Moth on Xavier Ruddin neljäs pitkäsoitto. Se on rakennettu hämmentävän tarkkaan samoista palikoista kuin vuoden takainen Food In A Belly. Molemmissa on kuultavissa vahvana Ben Harperin vaikutus. Vuonna 1995 ilmestyneen Fight For Your Mindin kitarointi lienee kolissut Ruddiin melkoisesti. Siinä missä Harper hakee mausteita musiikkiinsa afroamerikkalaisesta perinteestä ja gospelkuoron laulukirjasta, Xavier Rudd kuitenkin ripottelee sekaan didgeridoota ja Aboriginal Singersin taustalaulua.
Australialaisen jälkihipin laulut ovat luonnonläheisiä ja mietiskeleviä. Oikeastaan Ruddia olisi helppo pitää lauluntekijäksi sukeutuneen havaijilaissurffari Jack Johnsonin henkistyneenä serkkuna.
White Mothin suurin ongelma on klassinen 14 biisin tauti. Neljä laulua ja 18 minuttia tiiviimpänä se olisi oivallinen soundtrack paitsi rannalle myös iltaisille nuotiotulille.