YONA: Pilvet liikkuu, minä en

YONA
Pilvet liikkuu, minä en
Timmion

Luultavasti Johanna Louhivuoren kannatti vaihtaa iso levy-yhtiö tuottaja Didier Selinin nyrkkipajaan ennen ensimmäistä levyä. Tuskin EMIn toimistossa olisi katsottu hyvällä albumia, jonka nurkista tuulee sisään kuin vanhassa talossa.

Arvatenkin 25-vuotiaan Yonan laulujen vanhanaikainen sointi on yhtä tietoinen valinta kuin vaikka Chisun levyn modernimpi ote. Silti Pilvet liikkuu, minä en -levy tuntuu raikkaalta poikkeukselta jo sen takia, miltä se kuulostaa. Parasta levyllä on ison yhtyeen vapautunut soitto, josta esimerkeiksi käyvät vaikka Kellon alla -kappaleen pitkä, punamullatun työväentalon jatsi-iltamien hengen tavoittava irrotteluosuus sekä Kevättfiiliksen villi trumpettisoolo.

Yona laulaa taipuisasti ja vapautuneesti, mutta hänen iskelmällisissä ja välillä hiukan soul-henkisissäkin lauluissaan ei ole oikein muuta erityistä kuin luontevuus. Turhan usein tuntuu siltä, että niitä kannattelevat entisen aviomiehen Kalevi Louhivuoren ajatuksella ajelehtivat sovitukset. Kun Yona tapailee biisejä pianolla villasukat jalassaan, ne ovat taatusti aivan erilaisia.

Levyn sanoitukset pyörittelevät Suomi-Filmien romantiikkaa ja uudempia kaupunkikuvia. Pienet huomiot lämmittävät ja saavat hymyilemään: Huuhkajassa tyhjennetään laiturilla kiljutonkkaa ja Kärpäsessä ”istui kärpänen polvilleni lokakuussa/kun ensilumi kimmelteli jo puussa.”