Nyt oli kovat odotukset. Yona osaa tulkita säveliä ja tekstejä suurella sielulla ja kirkkaalla äänellä. Hänen aiemmat, muun muassa tangovariaatioita sisältävät levynsä soivat upeasti ja erottuvat suomalaisesta naisartistikirjosta.
Yona on leikitellyt eri genreillä ennenkin ja viime aikoina muuttanut suuntaa yhä selvemmin. Uutuusalbumissa kuuluu kuitenkin yksi tyyli ylitse muiden: rap.
Yona osaa ainakin yllättää, se on positiivista. Sen sijaan itse räpäytys tuo mieleen muidenkin laulaja-lauluntekijöiden yrityksiä poistua mukavuusalueeltaan. Levyn aloitus- ja nimikkokappale Jano kuulostaa kirjaimellisesti uuden musiikkilajin ensimmäiseltä yritykseltä, jossa on noudatettu oppikirjamaisesti rap-biisin kaavaa.
Romanssi sisältää monipuolista, muttei kovin persoonallista, biittiä ja Jodarokin soolon. Kappale toimii sikäli, että siinä kummankin verbaaliset ja melodiset vahvuudet pääsevät esiin. Ylipäätään albumin parasta antia ovat Yonan laulukertosäkeet. Esimerkiksi Aurinkojumalassa se on kappaleen pelastus.
Levyn ehdottomasti paras kappale on radiossa syystäkin soinut Nättii, eipä. Siinä Yona tekee sitä, minkä hän parhaiten osaa: laulaa laulun.
Toki artistin pitää saada uudistua ja kokeilla kaikkea. Valitettavasti tämä kokeilu petti odotukset. Jano jättää suun kuivaksi.
