Tätä aluevaltausta on odotettu Yonalta tavallaan jo pitkään, sillä se on kuin tehty hänelle. Kun näin herkkävaistoinen ja lahjakas tulkitsija saa taustalleen sinfoniaorkesterin, ei lopputulos voi olla muuta kuin mykistävä.
Kahdeksannella Yona-albumilla artistia säestää Taavi Oramon johtama 40-henkinen Tapiola Sinfonietta. Albumin on miksannut ja yhdessä Yonan kanssa tuottanut Mauri Syrjälä.
Jo ensimmäisenä kuultava Ooksä unohtanu pysäyttää. Orkesterin kolmen ja puolen minuutin massiivinen alkusoitto huipentuu Yonan hiljaiseen pyyntöön: ”Anna mä oon sulle joku, jonka oot jo unohtanu / Tuoksu, jota palvoit / Nauru, jonka olit kadottanu” Siinä ensimmäinen kylmien väreiden paikka.
Avauskappale tarjoaa mahtipontista musikaalidraamaa, mutta levylle mahtuu myös pienempiä poplauluja sekä modernimpaa instrumentaatiota ja tuotantoa. Singlenä julkaistu Irti lienee suurelle yleisölle sitä tutuinta Yonaa. Vitun unelmat -kappaleen tuiman sinfoninen rap arveluttaa aluksi, mutta sekin osuu maaliinsa.
Kokonaisuus puhuttelee, sillä Yona tulee alati iholle. Hän laulaa paremmin kuin koskaan ja tuntuu teksteissään vielä tavallistakin vilpittömämmältä ja rohkeammalta. Etenkin sävelmistä En saa rauhaa ja Kannolla voi puhua jo tuoreeltaan valmiina Yona-klassikoina.
Kiintoisasti sovitettu biisikymmenikkö avautuu hitaasti mutta palkiten. Uni johon herään on järisyttävä albumi.
