YOURNALIST: Horror And Terror

Arvio julkaistu Soundissa 4/2012.
Kirjoittanut: Antti Luukkanen.

Ruohosten veljesten Traffic Island oli lupaava pyrkimys naittaa indie-uskottavuutta ison maailman soundiin. Siihen suomalaiset eivät olleet joko valmiita tai hanke oli alkujaankin liian kunnianhimoinen. Yournalist ei periaatteessa eroa Traffic Islandista musiikillisesti, mutta tiivistetty kokoonpano ja rennompi asenne vievät toivottavasti pidemmälle.

Arvio

YOURNALIST
Horror And Terror
Drink Tonight

Ruohosten veljesten Traffic Island oli lupaava pyrkimys naittaa indie-uskottavuutta ison maailman soundiin. Siihen suomalaiset eivät olleet joko valmiita tai hanke oli alkujaankin liian kunnianhimoinen. Yournalist ei periaatteessa eroa Traffic Islandista musiikillisesti, mutta tiivistetty kokoonpano ja rennompi asenne vievät toivottavasti pidemmälle.

Viime vuonna ilmestynyt Slippery And Infected -ep ihastutti välittömästi vilpittömällä pöhköydellä, jota suomalaiseen indie-kenttään on kaivattu jo pidempäänkin. Zeitgeistia kurkotettiin avoimesti rosvoamalla esimerkiksi Vampire Weekendia, vaikka paikoin nylkytys olikin lähempänä Franz Ferdinandia. Esikoisalbumia on selvästi hiottu sen verran hartaasti, että spontaanius kärsii, mutta peloton kokeiluhenki on tallella ja räjähtävää voimaa on tullut lisää.

Alkuun ei o-kirjaimeksi muotoutunutta suuta meinannut saada kiinni, kun Horror And Terrorin nimiraita pärähti soimaan. Museakin kosmisempi rockooppera pisti odottamaan melkein mitä tahansa, mutta grandiöösi aloitus olikin pelkkä jekku. Odottamattomia tahtilajivaihdoksia ja veikeitä soundikokeiluja on ripoteltu matkan varrelle sen verran runsaasti, ettei levyn parissa pitkästy.

Itse tuotetulla, mutta Sylvia Massyn miksaamalla Horror And Terrorilla Yournalist antaa esimerkiksi Lapkolle hyvän sparrausvastuksen. Siinä samalla se on tehnyt yhden vuoden vahvimmista kotimaisista debyyteistä.

Muut artistin levyarviot

Lisää luettavaa