Jelloa, polttopullopostia ja loppuvuoden puhutuimpia levytapauksia – Tältä kuulostaa joulukuun ensimmäinen Parasta juuri nyt -soittolista

Sara Lehtomaa

Vuosi lähestyy loppuaan, mutta hyvät biisit eivät.

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät raikkaat, tuoreet ja huomionarvoiset uutuusbiisit niin Suomesta kuin ulkomailta.

Ringa Manner on ollut läpi vuoden tapetilla Ruusujen johdosta, mutta ehtinyt kaiken pyörityksen ja kiertämisen keskellä valmistelemaan kolmatta soolopitkäsoittoaan The Hearing -aliaksen alla. Demian-nimisen albumin on määrä nähdä päivänvalo ensi vuoden puolella ja viime viikon perjantaina julkaistu Jello on toinen sinkkulohkaisu albumilta.

– Kappaleen tekstissä käsitellään jonkinlaista muutosta. Ennakoidaan tulevaa, kuten elämässäkin, yhtäaikaa innolla ja peläten. En yleensä tykkää kertoa kauhean spesifisti, mitä juuri minä itse olen tehdessä ajanut takaa milläkin biisillä, sillä se ei ole niin tärkeää, ja koska sillä tavoin rajaan ulos mielikuvituksellisimmat tulkinnat. Haluan tälläkin kappaleella luoda vain laiturin, johon kuulija voi kiinnittää itsensä, Manner kuvailee tuoretta sinkkuaan.

Parhaillaan uuden musiikin parissa myöskin työskentelevä Ruusut on selvästi edustettuna myös uudella The Hearing -materiaalilla, sillä Mannerin säveltämän ja sanoittaman Jellon tuottajana on Mannerin kanssa yhdessä toiminut yhtyetoveri Samuli Kukkola. Kappaleen krediittilistaus on muutenkin nimekästä luettavaa, sillä biisin laulut on äänittänyt Artturi Taira ja masteroinnista vastaa Tommi Langen.

Yksi loppuvuoden kansainvälisesti eniten keskustelua herättäneistä albumitapauksista on ollut The 1975:n A Brief Inquiry Into Online Relationships. Bändin nokkamies Matt Healy kuvaili The 1975:n pyrkineen tekemään albumista oman sukupolvensa OK Computerin tai The Queen Is Deadin, mikä itsessään kuuluu levyllä ennakkoluulottomana genrejen sekoitteluna. Oli Healyn onnistumisesta mitä mieltä tahansa, niin ei käy kieltäminen etteivätkö kovat puheet olisi vähintäänkin lisänneet albumista käytyä keskustelua. Tärppinä A Brief Inquirylta soittolistallemme tiensä on löytänyt albumin lopetuseepos I Always Wanna Die (Sometimes).

Siinä missä kohun nostattaminen omasta albumistaan on yksi tapa kerätä huomiota, niin kotoisa Asamme päätti julkaista tuoreen Rakkauslauluja miehille -kokopitkänsä marraskuun viimeisenä perjantaina ilman ennakkovaroituksia. Albumin hempeähköstä nimestä huolimatta omaleimaisen räppärin kynä on ennallaan, sen osoittaa erityisen hyvin Polttopulloposti-kappale.

The Hearingin, The 1975:n ja Asan lisäksi soittolistaltamme löytyy tällä viikolla muun muassa uutuuksia karhugarageduo Ursus Factorylta, musiikillista tragediaa kertovalta Pastikselta, black metalin rajoja ennakkoluulottomasti kokeilevalta Myrkurilta, uudelleen kasatulta Pelle Miljoona Oy:ltä sekä vaikka keltä. Ota alta löytyvästä soittimesta haltuun viikon kiinnostavimmat biisiuutuudet.

Tätä kaikkea löytyy viikon 49 Soundi: Parasta juuri nyt -soittolistalta: