Paluu Bodominjärvelle ja sinisen monia sävyjä – Parasta juuri nyt -soittolistalla nipullinen viikon kiinnostavimpia uutuuksia

Metallilegendan paluu rikospaikalle ja muita tärppejä viikon soittolistalle.
11.12.2018 17:01

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät raikkaat, tuoreet ja huomionarvoiset uutuusbiisit niin Suomesta kuin ulkomailta.

Kotimaisen metallipaahdon ystävät ovat odottaneet taatusti mielenkiinnolla kuulumisia Children Of Bodomin suunnalta. Viime kuussa yhtyeen leiristä kuultiin myös ensimmäisiä uutisia uuden albumin tiimoilta, joten täysin pystymetsästä uusi Under Grass and Clover -sinkku ei ilmestynyt.

– Se on nopea, melodinen, raskas ja synkkä, mutta myös näppärän lyhyt rypistys. Joku sanoi minulle, että se on kuin vanhaa Dimmu Borgiria ja AWK:ta, joten meidän on täytynyt tehdä jotain oikein, Alexi Laiho kommentoi kappaletta tuoreeltaan.

Under Grass and Cloverin voi nähdä edustavan COB:n tuotannossa yllättävää kyllä keskivertoa iloisempaa menoa. Säkeistöjensä osalta vahvasti syntetisaattorivetoinen kappale on jakanut bändin fanien mielipiteitä sosiaalisessa mediassa, mutta kuten Bodomin lapset ovat tehneet aiemmalla urallaan selväksi, niin bändiä ei taatusti kiinnosta vaikka ihmiset vihaisivat. Maaliskuussa julkaistavan Hexed-levyn tekee fanien kannalta myös mielenkiintoiseksi bändissä pian kolme vuotta viihtyneen Daniel Freybergin rooli uutena kasvona Bodomin riveissä.

Bluesin ystävät ovat saattaneet jo aiemmin noteerata nimen Ina Forsman. Aiemmin muun muassa Blues Awards -gaalassa palkittu Forsman julkaisi viime viikolla All Good -kappaleen, joka edeltää bluestulokkaan tammikuussa julkaistavaa kolmatta albumia.

All Good on mulle tärkein ja rakkain biisi uudelta levyltä. se kantaa tosi positiivista ja kiitollista sanomaa ja se eroaa tosi paljon muista mun aiemmin kirjoittamista biiseistä. Biisi kertoo mun rakkaudestani musiikkiin ja sen esittämiseen sekä kiitollisuudesta elämää ja sen pieniä ja suuria onnenhippusia, kuin myös alamäkiä kohtaan, Forsman luonnehtii 24-vuotissyntymäpäivänään julkaistua sinkkua.

Bodomin lasten ja Ina Forsmanin lisäksi soittolistaltamme löytyvät muun muassa Musen ja The Strokesin tempuista uudella Your Songilla ammentava Colorblue, jazzia ja popia mielenkiintoisesti sekoitteleva Syskofrenia, oodin nousuhumalalle kirjoittanut Dallas Kalevala, talviunille nukahtava Tams sekä ystävällisesti groovaava The Revivalists.

Tätä kaikkea löytyy Soundi: Parasta juuri nyt -soittolistalta viikolla 50:

Lisää luettavaa