Pelle Miljoona listaa suosikkilevynsä ja kertoo, minkä kovan oppitunnin Hurriganesin keikka antoi 1970-luvulla

Soundin 11/22 elämäni soundit -palstalla esittelee suosikkilevyjään itse Pelle Miljoona. Asko Alanen toimittaa.

Pelle Miljoonalla on takanaan yli 40 albumia, yli 10 kokoelmalevyä, ainakin 12 eri bändiä ja yli 20 kirjaa. Nykyinen Pelle Miljoona Band skulaa rennosti sekä tutun maailmantuskan että uuden musiikillisen innoituksen voimalla. Kaakon toteemi -albumissa on yllättävän kepeä rautalanka-popin klangi. Pelle ei ole vuosiin tehnyt ”fuck you” -punkia, joten tekstien muistot ja nykyhuolet on sovitettu monipuoliseen soundiin ja soitantaan vanhojen kavereiden kanssa.

– Yhteydet Haminan muusikkofrendeihin ovat pysyneet läpi vuosikymmenten, Pelle toteaa. – Basisti Timo Hylen kanssa käytiin kansakoulu, oltiin samalla luokalla lukiossakin. Pitkän linjan ammattimuusikko oli vuosia Kari Tapion bändissä, armoitettu jazzmies. Kitaristi Harri Tynin kanssa soitettiin Hurriganesia, Creamiä ja Hendrixiä autotallibändissä. Mä kolasin kannuja ja lauloin.

– Kaakko merkitsee lapsuuden ja nuoruuden huudeja, syvemmin karjalaisuutta. Vanhempani olivat evakoita Viipurissa, faija haavoittui sodassa, eikä puhunut koko jamboreesta koskaan. Evakoiden jälkikasvua on muitakin bändissä. Haminalainen Jussi Waltameri taiteili kannet, animaation Elossa ja läsnä -biisiin ja bändin taustakankaan. Mahtava uusi tuttavuus.

Kaakon toteemi äänitettiin rumpali Jusan studiossa pieteetillä eikä studiopäiviä laskettu. Porukkaan liittyi myös kiipparisti Jari Vähämäki. Väsäsin korona-aikana kotistudiossa Lapinjärvellä demoja, jotka lähetin Harrille ja Jusalle. Valitut biisit saivat muotonsa treenikämpällä, sitten siirryttiin studioon. Harri ja Jusa tuottivat, mä venasin himassa puhelua, että sai tulla laulamaan.

Kosminen keiju -levylläni (2018) soitti Ella Tepponen, nuori ja lahjakas pianisti-laulaja. Juuri Ellan raikasta laulusoundia biisit treenatessa kaipasivat. Samoin selvisi, että tulossa on genrevapaata matskua, mielenkiintoinen albumi. Erilaisia, pakottomia lauluja, hyvällä tatsilla soitettuna.

– Juuri nyt teen lähtöä Fugesta. Tein pari trubakeikkaa Pizza Pekkarisen Kukko-ravintolassa. Hyvä vastaanotto. Nasta rämpyttää, kun oli loistava äänentoisto. Kevätpuolella tehdään toivottavasti joitain keikkoja, konserttisaleja. Myös uusi romaani Veriveljet ilmestyy. Tarina suomalaisen ja valkovenäläisen muusikon ystävyydestä.

LEVY, JOKA TUO MUISTOJA HAMINAN VARHAISVUOSISTA
Renegades
Cadillac
”Karkasin himasta keikalle. Ei rahaa kolmen markan lippuun. Kuuntelin Kino Helon takaseinän tuuletusaukosta, likat kirkui, rumpali veti tyt-ty-ry-tyttyt virveliin. Sinä iltana myin sieluni paholaiselle. Se oli ilmaista.”

LEVY, JOKA SAI INNOSTUKSEN MUSIIKKIIN HERÄÄMÄÄN
Pekka Streng & Tasavallan Presidentti
Magneettimiehen kuolema
”Sopi oivallisesti Blavatskyn Salainen oppi -kirjan soundtrackiksi. Okkultistista tenhoa ja mystiikkaa. Blavatsky jäi kesken, Magneettimies kului puhki.”

PARHAITEN KUUNTELUA KESTÄNYT ALBUMI
Bob Dylan
Highway 61 Revisited
”Ylittämätön 60-luvun statementti. Sisältää maailman ekan räpin: Subterranean Homesick Blues. Sekä parhaan lainin: ’Don’t follow leaders, watch the parking meters.’”

LEVY, JOKA KYTKEYTYY MUUSIKOKSI JA LAULAJAKSI RYHTYMISEEN
Hurriganes
Rock And Roll All Night Long
”Osa matskusta on äänitetty Haminan Työväentalossa. Olin tuolla keikalla ja hiffasin kaksi asiaa: 1. Rumpali voi olla laulusolisti. 2. Ei kannata jorata niin hulluna et tulee aivotärähdys.”

YHDESSÄ DIGGAILTU 1979-KOKOONPANON KESKEN
Ijahman
Are We A Warrior
”Keikkabussissa soi roots-reggae, Israelites, Ijahman, Wailers, Toots & Maytals. Joskus Rubberduck työnsi toosaan Popol Vuhia, tai jotain atonaalista kilometrivääntöö. Huh huh! Hirvee hedari, vaikka en ollut dokannut mitään.”

MUSA, JOKA KAIKUI LINNUNLAULUN KOMMUUNISSA
The Clash
Sandinista
”Mun huoneessa soi The Clash, Brucen River ja Misa Criolla. Joskus sydäsin kynttilöitä ja suitsukkeen ja pistin intialaisen Gayatri-mantran levariin. Mauri Kymäläisen huoneesta kuului Agit Prop ja Vysotski.”

LAULUNTEKIJÄ, JOTA ARVOSTAN ERITYISESTI SANOITTAJANA
Woody Guthrie
Bound For Glory
”Kolme sointua ja totuus, sekä ’I steal from everybody, even from myself!’”

KUUNTELUSSA KAAKON TOTEEMIA VALMISTELLESSA
Johnny Cash
American IV: The Man Comes Around
”Matkalla studioon Haminaan kuuntelin autossa Johnny Cashin American Recordings -kiekkoja. Kotimatkalla kapverdeläinen Cesária Évora maadotti ihanasti hybriksestä.”

Teksti: Asko Alanen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 11/22.