Poliiseja, virikeparatiiseja ja klassikkojen uusia tuulia – Soundin Parasta juuri nyt -soittolista esittelee viikon kiinnostavimmat uutuudet

The Blanko julkaisee kolmannen albuminsa Stimulation Paradise 26. huhtikuuta.

Ota soittolistaltamme haltuun pian kolmannen albuminsa julkaiseva The Blanko, räpin uutta sukupolvea indiessään kommentoiva Yournalist ja vuoden tuorein Ramones-versiointi.

Soundin Parasta juuri nyt on viikoittain päivittyvä Spotify-soittolista, jolta löytyvät raikkaat, tuoreet ja huomionarvoiset uutuusbiisit niin Suomesta kuin ulkomailta.

Helsingistä ja Hollolasta ponnistava The Blanko tunnetaan rock-triona, jonka musiikki on vähintään yhtä intensiivistä kuin bändi keikoillaan. Voimatrion edellinen kokopitkä Into The Silence julkaistiin vuonna 2013 ja levytystauon aikana laulaja-kitaristi Pauli Hauta-aho on nähty lavoilla Apulannan riveissä.

Viimeisen vuoden aikana The Blanko on kasvattanut faniensa nälkää tiputtelemalla adrenaliinin täyteisiä singlejä, joista tuorein Soul to Soul julkaistiin viime viikon perjantaina. Mikäli yhtyeen tuotokset maistuvat, kerrotakoon että tätä on luvassa albumin mitassa jo vajaan parin viikon päästä. The Blankon uusi albumi Stimulation Paradise julkaistaan 26. huhtikuuta.

Turkulainen Yournalist on kokeillut indie-ilmaisunsa rajoja jo kahden kokopitkän verran. Parin vuoden hiljaisuuden jälkeen julkaistulla, uudella Polices-singlellään Oskari ja Santeri RuohosenIlmari Aitoahon ja Mikko M. Koskisen yhtye lainaa tyylikeinoja uuden sukupolven rap-soundista jopa ylilyövän autotunetun laulusoundin muodossa. Lopputuloksena on hyvällä tavalla kieli poskessa aikaansa kommentoivaa indie popia, jonka voisi kuvitella löytävän ystäviä myös Suomen rajojen ulkopuolelta.

Ikonisten kappaleiden coverointi on haastava taiteenlaji. Kalifornialainen Starcrawler tietää tämän taatusti. Heidän kunniakseen yhtyeen versio Ramonesin kasariklassikko Pet Semetarysta tekee sopivan tyylikkäästi kunniaa alkuperäisteokselle kuitenkin sovittaen biisiin uutta ilmettä esimerkiksi selkäpiissä kauhua herättävillä uruilla.

Yllättävää kyllä, Starcrawlerin versiointi kappaleesta on jopa hetki sitten 30 vuotta täyttäneen Brain Drain -levyn alkuperäisteosta retrompi. Se, miten hyvin kasarisyntetisaattorien maailma istui Ramonesiin alun perinkään, jääköön jokaisen omaan harkintaan.

Näiden tärppien lisäksi soittolistalta löytyvät uuden alun edessä oleva Santa Cruz, sooloileva radiopuhelinmies J. A. Mäki, california soulia Z-sukupolvelle päivittävä Steve Lacy, raskaan sarjan nimekkäistä tekijöistä koostuva Waste Of Space Orchestra sekä monia muita ajankohtaisia nimiä.

Tätä kaikkea löydät Soundin Parasta juuri nyt -soittolistalta tällä viikolla: