Molli ja rajaton mielikuvitus – Tarkkailuluokalla At The Hollow

Tarkkailuluokka-sarjassa esitellään Soundin toimituksen uusia suosikkeja.

Baritonikitaraan, kontrabassoon ja klassisesta musiikista tuttuihin lyömäsoittimiin luottava rock-trio At The Hollow sai alkunsa vuonna 2009, kun kontrabasisti Juho Martikainen otti yhteyttä soolomateriaaliaan työstäneeseen ja sellistiä etsineeseen kitaristi-laulaja Kalle Koohon. Kaksikko sai isomman soittokeikan, ja Kallen mielestä jotkin biisit kaipasivat lyömäsoittajaa. Risto Järvelin ilmoitti soittavansa koko keikan, kuten tapahtuikin ja yhtyeen kokoonpano oli syntynyt.

– Tää lähti mun henkilökohtaisesta soolohommasta, kun bänditouhut alkoi rasittaa. Aina tuntui että ihmisten kanssa meni liian vaikeaksi ja jokin alkoi mättää. Olen soittanut koko ikäni ja bändejä on ollut, mutta jengiä on kuollutkin ja ollut kaikenlaisia tilanteita. Mutta tämä kokoonpano on todellakin se juttu, Kalle kertoo.

Alkuvuodesta 2015 ilmestyneellä What I Hold Most Dear -debyytillä soi omaleimainen yhtye, joka luottaa riisuttuun orkestraatioon luoden ison äänimaailman, jonka määrittelevänä tekijänä soi melankolia.

”Mollivoittoista musaa voi tehdä rajattomasti, kun taas duuri on mulle aurinkojaffaa.”

– Synkkä on vähän turhan käytetty, mutta tykkään sellaisesta kauniimmasta, melankolisemmasta musiikista. Kun soitetaan ilman säröä ja matalammasta vireestä ja siihen jouset mukaan, niin se on minusta toiminut hyvin. Se tuli aika luontaisesti, en kelannut missään vaiheessa että tulisi mitään normirumpuja, vaan tuossa on tosi paljon klasarivaikutteita, timpaneita, marssivirveliä ja isoa bassorumpua. Ollaan tietysti myös treenattu helvetisti ja haettu kaikki jutut kohdalleen että mikä tässä toimii oikein.

– Mulle on aina toiminut molli. Se on vaan jotenkin niin, että sen kanssa mielikuvitus on rajaton. Duurista mä en henkilökohtaisesti saa mitään. Mollihan ei tarkoita sitä että vedettäisiin pateettisesti ranteet auki, vaan mollivoittoista musaa voi tehdä rajattomasti, kun taas duuri on mulle aurinkojaffaa. Mä en saa siitä mitään vakuuttavaa irti, se ei vain toimi mulle henkilökohtaisesti. Mulle molli ei ole mitenkään surkeaa tai surullista, vaan kaunista ja hyvää ja todella monipuolista.

Seuraavaksi At The Hollow julkaisee vuosi sitten Helldone-festivaaleilla äänitetyn livelevyn.

– Keikka oli todella hyvä, niin ajateltiin että tehdään livelevy. Kiitos Ville Valolle mahdollisuudesta soittaa Helldonessa. Levyllä on kolme uuden levyn biisiä ja yks harvinaisuus, ja se on samalla ikään kuin tällainen joululevy (naurua). Uutta levyä alettiin äänittää marraskuussa, joten tämä livelevy toimii ikään kuin pienenä siirtymänä siihen.

– Levylle ei ole lisätty tai korjattu mitään, vaan miksaajamme Roope Palomäki äänitti kaiken Helldonessa. Eli samaa kuin levyllä kuulee livenä! Levyn livesoundista diggaan siksikin, että se toimii todella hyvin kun luukuttaa sitä stereoista todella lujaa.

”Siinä missä ensimmäisellä levyllä oli vähän progempaa ja hämympää materiaalia, niin tässä sitten taas niin sanotusti kirves heiluu!”

Keväällä julkaistavasta uudesta albumista on lupa odottaa entistä suoraviivaisempaa ja kovaäänisempää.

-Sehän on aina klisee, että se senhetkinen levy on se kovin, mutta henkilökohtaisesti sanon, että biisintekijänä olen kehittynyt huomattavasti ja koko bändi on kehittynyt. Biiseistä tulee syvempiä ja varsinkin laulullisesti levy tulee olemaan paljon parempi. Ollaan bändinä mielestäni luontaisesti kehitytty, ollaan menty oikeaan suuntaan vaikka kokoonpanossa tai missään ei ole mitään muutoksia. Siinä missä ensimmäisellä levyllä oli vähän progempaa ja hämympää materiaalia, niin tässä sitten taas niin sanotusti kirves heiluu!

Musiikin lisäksi Kalle Koolla on myös toinen suuri intohimo, tatuoiminen. Mies hätkähtää hieman kuullessaan tulleensa kutsutuksi yhdeksi suomen parhaista tatuointitaiteilijoista.

– Tuota, kumarran nöyrästi jos olet kuullut näin! Mutta kyllä, olen tosiaan tatuoinut reilut 20 vuotta, ja se on mulle leipätyö ja samalla elämäntapa.

www.facebook.com/atthehollow