Painetaan otsasuoni pullollaan – The Toxics Tarkkailuluokalla

The Toxics

Ensikuuntelulla The Toxics soittaa rokkia menneeltä aikakaudelta, kun siistit levyt vielä tilattiin postimyyntikatalogeista. Toisella kuuntelulla bändi aukeaa omaperäisenä, rajuna ja rosoisena nykyaikaisena punkbändinä. Bändi kuulostaa tuoreelta huolimatta siitä, että soinnissa kohtaavat kaukaisten vuosikymmenten vaikuttajat kuten The Oblivians, The Gories ja Cheater Slicks, sekä melodisempi 1960-luvun alkuperäinen garagerock. Tuo kaikki yhdistettynä siihen johonkin koskemattomaan omaan, joka saa bändin puremaan.

Soundi perustuu kahdelle särökitaralle, yksinkertaiselle rumpaloinnille sekä laululle, jonka huuto kuuluu kauas.

The Toxicsin soundi perustuu kahdelle särökitaralle, yksinkertaiselle rumpaloinnille sekä laululle, jonka huuto kuuluu kauas. Soolokitaraa bändissä soittaa Ilkka Luttinen, jonka tausta pitkäaikaisena surf-kitaristina kuuluu läpi hänen välillä kierrellessä lähes koko kappaleen ajan sen perustan ympärillä. Pohjamudista pontta soitolle antaa rytmiä soittava Teemu Kumpulainen. Kaiken päälle hoilaa myös rumpuja kovaäänisesti soittava Jens Hortling.

Ensimmäisen demokasettinsa yhtye teki kuukauden päästä huhtikuussa 2013 tapahtuneen perustamisen jälkeen. Varsinaiseen levyyn bändi käytti noin vuoden verran. Lopulta työ sai kuitenkin kruununsa kuluvan vuoden lokakuun lopulla bändin julkaistua kuusi kappaletta sisältävän kymppituumaisen Tavastialla garagerockin esi-isän The Sonicsin lämmittelijänä.

Juttelimme The Toxicsin treenikämpällä Raw Power -julisteen valvovan silmän alla. Äänessä oli rytmikitaristi Teemu.

Levynjulkkarit The Sonicsin kanssa, miltä tuntuu?

Teemu: – Kaksijakoinen juttu. Suuri kunnia, mutta toisaalta… En olisi ikinä osannut kuvitella 17-vuotiaana kuunnellessani Strychninea ja saadessani siitä suonen sisäisiä säväreitä, että soitan ikinä samalla keikalla bändin kanssa Tavastialla. Mutta pakko myöntää, että vähän turha comeback tämäkin.

Olette onnistuneet hienosti tuomaan mukananne nuoruutenne vaikutteet ja yhdistämään ne itsenne kuuloiseen lopputulokseen.

”Yritetään tehdä kaikki kuin se tapahtuisi ensimmäistä kertaa – eikä koskaan enää uudestaan.”

– Ehkä se on se melodisuus, mikä tulee joissain biiseissä. Ile soittaa kitaraa aika paljon. Soitannallisia kikkoja enemmän kuin keskiverto ysärimeiningissä. Ei olla sillä lailla garagepunkia, että oltaisiin niin punkia. Ehkä se on tässä enemmän karuutta. Rock’n’rolliahan tämä on pohjimmiltaan.

Halusinkin kysyä teiltä Obliviansin innoittamana, että ”What rock’n’roll is all about?”

– Se on sitä, että painetaan otsasuoni pullollaan ja tehdään sellaista tavaraa. Yritetään tehdä kaikki kuin se tapahtuisi ensimmäistä kertaa – eikä koskaan enää uudestaan. Tietyn hetken, kun kaikki pelaa yhteen tapahtuu jotain sellaista hienoa, mitä ei tule tapahtumaan koskaan enää uudestaan. Jotain mitä ei osaa selittää.

Levynne masteroi Back From The Grave -kokoelmat kasannut Tim Warren. Kukas mies Warren on?

– Se on Crypt Recordsin legendaarinen ukkeli. Voisi lähteä siitä, että Tim Warrenilla on Facebook-sivuillaan kuva, missä hän istuu saksalaisella pellolla puutarhatuolissa pöydän ääressä. Siemailee valkkaria. Vieressä on iso helikopteri, jossa lukee CRYPT.

Teksti: Juho Hänninen
Artikkeli julkaistu alun perin Soundin numerossa 12/2015