2000-luvun alun Guns N’ Roses ei ollut maailman onnellisin bändi, kitaristi Bumblefoot toteaa

Axl Rose ja Bumblefoot vuonna 2014.
EPA / MARTIN ALIPAZ / AOP

Kitarataituri Ron ”Bumblefoot” Thal soitti Slashinä Slashin paikalla Guns N’ Rosesissa vuosina 2006–14. Hän poistui bändin kokoonpanosta vaivihkaa: yhtenä hetkenä hän oli bändin virallinen jäsen, mutta seuraavana hän ei enää ollutkaan. Bumblefootin otteita ikuistettiin Chinese Democracy -albumille (2008), ja miehen korvasi sittemmin Darren ”DJ” Ashba, kunnes Slash ja Duff palasivat ruotuun vuonna 2016.

Nyt Bumblefoot keskittyy soolouraansa, mutta GNR-menneisyys nousee edelleen esille haastatteluissa. Bumblefoot vieraili hiljattain yhdeksänvuotiaan (!) Ram Jamin Rocking with Ram Jam -keskusteluohjelmassa, jossa kitaristi kertasi jälleen aikaansa Axl Rosen rinnalla. Haastattelusta uutisoi myös Blabbermouth.

Haastattelun perusteella vuosituhannen alkupuolen GNR ei ollut se kaikkein lämpimin tai vahvimmalla yhteishengellä siunattu kokoonpano. Bumblefoot muistelee yhtyettä varsin diplomaattisesti, mutta vähän sellaiselta hankalahkolta duunipaikalta tämä välimallin Guns N’ Roses kuulostaa.

”Ihan kuten kaikki bändit, tulimme välillä toimeen keskenämme hyvin ja joskus taas huonommin”, Bumblefoot kertoo.

”Kun joukko tyyppejä elää kuukausikaupalla intensiivisesti yhdessä matkustaen kimpassa paikasta toiseen, ja samaan aikaan kotona odottaa ihan toinen elämä joka myös vaatii huomiotasi, moni asia saattaa alkaa uuvuttaa. Ja kun joku yksittäinen henkilö alkaa uupua, hän ei ole parhaimmillaan. Sitten toiset henkilöt reagoivat tällaisen uupuneen tyypin väsymykseen jollain tavalla, eikä sellainen tilanne tuo aina esiin ihmisten parhaita puolia.”

”Parhaatkin yksilöt saattavat alkaa stressaantua suuremmassa joukossa – oli se sitten bändi, työpaikka tai mikä tahansa. Sellaisia ihmiset vain ovat. Tunteemme ovat hyvin tarttuvia. Jos yksi tyyppi on pahalla tuulella, kaikki tulevat pahantuulisiksi. Jos hän toisaalta on iloinen, kaikki tulevat hyväntuulisiksi. Jos yksi nauraa, kohta kaikki nauravat.”

Kulisseissa siis saattoi tapahtua kaikenlaista vääntöä, mutta keikoilla ongelmat unohtuivat. Nämä kokemukset vetävät Bumblefootin edelleen nöyräksi.

”Lavalla pystyt useimmiten unohtamaan kaiken muun, tempautumaan musiikin vietäväksi ja nauttimaan siitä hetkestä, kun olet osa jotain itseäsi suurempaa. Olet silloin osa jotain, joka on merkityksellisempää kuin kaikki muu, mitä bändi käy läpi”, kitaristi sanoo.

”Kun soittaa sadoille, tuhansille tai kymmenilletuhansille ihmisille, jotka kuuntelevat sinua onnellisina, on vaikea olla itse onneton.”