Alkuperäinen Lynyrd Skynyrd -basisti Larry Junstrom, 70, on kuollut

Junstrom tunnettiin myös .38 Special -yhtyeestä.
7.10.2019 16:06

Lynyrd Skynyrd -yhtyeen alkuperäiskokoonpanossa vaikuttanut basisti Larry Junstrom on kuollut. Asian ovat vahvistaneet tämän entiset bänditoverit .38 Special -yhtyeestä. Junstrom oli kuollessaan 70-vuotias.

Junstrom oli mukana perustamassa Lynyrd Skynyrdiä vuonna 1964. Hän oli mukana Need All My Friends -singlellä, jonka yhtye levytti vuonna 1968 ja joka julkaistiin ensimmäisen kerran albumimitassa vuoden 2000 Collectybles-kokoelmalevyllä. Leon Wilkeson korvasi Junstromin bassossa vuonna 1971.

Vuonna 1977 Junstrom liittyi basistiksi .38 Specialiin, jonka Lynyrd Skynyrd -laulajan veli Donnie Van Zant perusti vuonna 1974. Junstrom soitti .38 Specialin kaikilla 12 studioalbumilla ja oli bändissä vuoteen 2014 saakka, jolloin tämä jäi eläkkeelle leikkausta vaatineen käsivamman vuoksi.

”Iso mies isoine bassoineen on jättänyt meidät. Hän rokkasi areenoilla ympäri maailman ja onnistui elämään unelmaansa. Hän oli todella ainutkertainen, mukava matkakumppani ja upea ystävä, jolla oli humoristinen ote elämään ja joka piti kaikkien hengen korkealla. Lempeä ja isosydäminen mies, joka kohteli hyvin kaikkia, jotka hän kohtasi. Toista hänenkaltaistaan ei tule koskaan”, .38 Specialin Facebook-sivuilla muistellaan.

Lisää luettavaa