Anthraxin tilanne hivenen huolestuttaa – jo toinen keikka peruttu ”terveydellisten syiden” vuoksi

Anthrax
Sami Lommi

Anthrax joutui perumaan jo toisen keikkansa terveyshuoliin vedoten, kertoo Blabbermouth. Asiasta tiedotettiin bändin sosiaalisen median tileillä tiistaina ennen Yhdysvaltain Austiniin buukattua show’ta.

Ensimmäisen kerran tähän ratkaisuun päädyttiin maanantaina Dallasissa. Yhtyeen viesti oli tuolloin pitkälti sama: ”Olemme hyvin pahoillamme, mutta Anthrax joutuu perumaan esiintymisensä terveydellisten syiden vuoksi. Black Label Society ja Hatebreed nousevat lavalle suunnitelmien mukaisesti ja toivomme, että saavutte juhlimaan heidän kanssaan”, Anthraxin viestissä lukee.

Olisiko sitten koronaa liikkeellä, kuka tietää. Toivottavasti ei nyt ainakaan mitään vakavampaa ole meneillään. Suomeen Anthraxin on tarkoitus saapua Municipal Wasten kanssa 21.–22. lokakuuta, kun bändi konsertoi Oulussa ja Turussa.