Apocalyptica ja Ismo Alanko lyövät kättä – näin kulkee Sielun Veljien klassikko metallijätin ja suomirock-ikonin käsittelyssä

11.2.2022 20:20

Apocalyptica ja Ismo Alanko ovat yhdistäneet voimansa Sielun Veljet -klassikon merkeissä.

Sellometallin jättiläisen ja suomirock-ikonin versiointi Peltirumpu-klassikosta on osa MTV3-kanavalla pyörivän Laulu rakkaudelle – Secret Song Suomi -ohjelman toista tuotantokautta, ja se on mukana tulevana sunnuntaina klo. 19.30 nähtävässä jaksossa. Kappale on kuitenkin jo kuunneltavissa suoratoistopalveluissa.

“Tämä on meille iso juttu! Laulu rakkaudelle -ohjelman kautta avautui mahdollisuus tehdä yhteistyötä Ismo Alangon kanssa ja laittaa yhteisvoimin tämän Peltirumpu-kappale uuteen uskoon. Oli todellinen kunnia päästä työskentelemään Ismon kaltaisen rock-legendan kanssa, joka on ollut muokkaamassa suomalaisen rockin suuntaa jo 70-luvulta lähtien!”, Apocalyptica-leiristä kommentoidaan.

“Peltirumpu valikoitui biisiksi monestakin eri syystä, ja sovitimme sen uusiksi koko bändin voimin. Kajoaminen Peltirummun kaltaiseen klassikkoon on aina haaste, mutta löysimme yhdessä tarvittavan raikkaan ja silti energisen lähestymiskulman”, Apocalyptican Eicca Toppinen kommentoi. ”Ismo on taiteilijuudessaan niin omalla levelillään, että oli todellinen kunnia, että hän suostui versioimaan Peltirummun meidän kanssamme”.

”Oli enemmän kuin upeaa saada vihdoin tehdä projekti suuresti arvostamamme Ismo Alangon kanssa”, toteaa puolestaan Perttu Kivilaakso. ”Sielun Veljien legendaarinen Peltirumpu sai nyt apocalyptisen käsittelyn! Pyrimme jatkuvasti etsimään erilaisia ilmaisukeinoja sekä löytämään uusia reittejä musiikillisessa kehityksessämme. On aina kiehtovaa nähdä kuinka erilaiset palaset loksahtavat lopulta saumattomasti paikoilleen. Tämä oli huikea yhteistyö, jonka toteutumista olimme odottaneet ja toivoneet jo lähes parikymmentä vuotta!”, Kivilaakso kertoo.

Kuuntele kappale alta.

Lisää luettavaa