Arki on Gambinaa – Heikki Kuulan tuore single Perjantaibiisinä

28.11.2014 11:27

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan joka perjantai esille yksi ajankohtainen kotimainen kappale. Tänään framille pääsee Heikki Kuula ja tuore singlensä Gambinaa ensinäyttönsä saavan musavideon kera.

Hip hop -artisti, Teflon Brothers -kokoonpanostakin tuttu Heikki Kuula julkaisi Heijastuksia täydelliseltä rundilta -albumin syksyllä. 

− Heikki Kuulan Heijastuksia täydelliseltä rundilta on ensimmäinen suomalaisen hiphopin kentältä julkaistu täysverinen rocklevy ja viiden tähden taiteellinen suoritus, totesi Teppo Vapaus Soundissa julkaistussa artikkelissa 11/2014.

Lehdistötiedotteessa Heikki Kuula kertoo syntyneensä Kalliossa, tekevänsä sata keikkaa vuodessa ja kuvanneensa levyllään näitä kahta maailmaa. Kuula kertoi Vapaudelle biisintekoprosessista Jonas W. Karlssonin kanssa seuraavaa.

− Useimmiten mulla oli kännykkään hyräilty demobiisi, jota Jonas lähti sitten tuottamaan valmiiksi. Studiosessiot kestivät yleensä pari tuntia, jonka aikana nauhoitin kolme tai neljä biisiä. Biiseistäni noin puolet päätyivät levylle ja loppuja yritän kaupitella muille artisteille, vink vink.

Heijastuksia täydelliseltä rundilta -levyn kolmas single on nimeltään Gambinaa ja se on tänä perjantaina Soundin netin Perjantaibiisi.

Perjantaibiisi:

Heikki Kuula − Gambinaa

Lisää luettavaa