Audioslave-hitti rikkoi kovan rajapyykin Youtubessa – liittyi Nirvanan, Gunnareiden ja Metallican joukkoon

12.10.2022 21:11

Audioslaven musiikkivideo Like A Stone -kappaleelle on rikkonut merkittävän Youtube-rajapyykin. Lokakuussa 2009 videopalveluun ladattua pätkää on nyt näet katsottu yli miljardi kertaa.

Meiert Avisin ohjaama video taltioitiin parikymmentä vuotta sitten Los Angelesissa rakennuksessa, jossa Audioslave treenasi kiertuettaan varten.

”Hän [Avis] teki kaikki [U2:n] Joshua Treen ja The Unforgettable Firen videot”, Morello kommentoi tuolloin tuoreeltaan MTV:lle. ”Ne ovat todella hienoja videoita, jotka vetoavat yleisöön ja tuovat esittävät musiikin ja bändin totuudenmukaisesti. Niinpä soitimme hänelle ja kuvasimme hänen kanssaan mahtavan videon.”

Audioslave perustettiin vuonna 2001 Soundgardenin ja Rage Against the Machinen hajottua, ja Chris Cornellin, Tim Commerfordin, Brad Wilkin sekä Tom Morellon päätettyä lyödä hynttyynsä yhteen. Orkesteri tuli tiensä päähän kuusi vuotta myöhemmin.

Katso video alta.

Aiemmin rockin ja metallin puolelta kappaleillaan Youtuben miljardikerhoon ovat yltäneet muun muassa Nirvana, Guns N’ Roses, Evanescence ja Metallica.

Päivitys 13.10. klo. 11.47: Audioslaven perustamisvuosi korjattu oikeaksi.

Lisää luettavaa