Autotallirocktapahtuman kova pelinavaus – Mudhoney ja Oblivians Hori Smoku Summer Boogaloon pääesiintyjiksi

10.3.2016 10:30

Hori Smoku Summer Boogaloo järjestetään Helsingin Ääniwallissa heinäkuussa nyt kolmatta kertaa. Jo ensimmäisen vuoden jälkeen yhden päivän tapahtumasta kaksipäiväiseksi festivaaliksi kasvanut Hori Smoku on mannaa kaikkien garagerockin ja -punkin faneille.

22.-23. heinäkuuta järjestettävänä festivaalin pääesiintyjiksi on kiinnitetty grungesoundiin vahvasti vaikuttanut Mudhoney sekä harvakseltaan keikkaileva kulttibändi Oblivians.

Mudhoney on toiminut vuodesta 1988, ja se lukeutuu vaihtoehtomusiikkiskenen keskeisiin bändeihin Nirvanan ja Melvinsin tavoin. Edelleen legendaarisen Sub Pop -levymerkille kiinnitetyn Mudhoneyn viimeisin albumi on vuoden 2013 Vanishing Point.

Oblivians toimi aktiivisesti 90-luvun puolivälissä, ja aktivoitui uudelleen kesällä 2009. Yhtye julkaisi 16 vuoden tauon jälkeen Desperation-albumin vuonna 2013, ja saapuu nyt ensimmäistä kertaa Suomeen.

Mudhoney ja Oblivians ovat toki vasta pintaraapaisu Hori Smoku Summer Boogaloon kattaukseen ja lisää julkistuksia on vielä luvassa.

Liput tulevat myyntiin maanantaina 14. maaliskuuta Tiketissä.

Aiheeseen liittyen

Lisää luettavaa