Paljon puhutun ja odotetun Barbie-elokuvan ensi-ilta lähestyy kovaa vauhtia. Itse elokuvan lisäksi myös rainan soundtrack on herättänyt ennalta runsaasti huomiota, sillä se on ladattu täyteen sellaisia nimiä kuin Billie Eilish, Nicki Minaj, Sam Smith ja Lizzo.
Nyt elokuvasta on julkaistu traileri, jolla kuullaan Ken-nukkea esittävän Ryan Goslingin laulama I’m Just Ken -niminen voimaballadi. Melkoista meininkiä.
Biisin kitararaidat ovat hyvissä käsissä, sillä mukana on paitsi Guns N’ Rosesin kitaristilegenda Slash myös Mammoth WVH -nokkamies Wolfgang Van Halen.
Soundtrackista vastaava tuottaja Mark Ronson sanoo Slashin päätyneen kappaleelle ns. helpoimman kautta.
”Olin, mitä, seitsemännellä luokalla kun Appetite For Destruction ilmestyi”, Ronson kertoo Varietylle. ”Hän on kaikkien aikojen suurin sankarini. Minulla oli Slashin kuvia pitkin huoneeni seiniä. Joten kun kappale alkoi valmistua, tuumin että aina kannattaa kysyä. Se vaikutti aika kaukaa haetulta.”
”Lähetin biisin hänelle ja sieltä tuli vastaus: ’Tämä on hyvä kappale'”, Ronson jatkaa. ”En tuntenut Slashia juuri entuudestaan, ja hän oli vain, että ’siistiä, soitan sillä.’ Hän oli todella cool. Hän teki selvää jälkeä. Hän soittaa lopun soolon ja komppeja. Se on mahtijuttu.”
Van Halen puolestaan kertoo roolistaan seuraavaa:
”Kaverini Mark Ronson otti yhteyttä aiemmin tänä vuonna ja tarvitsi ’mammuttimaista kitarasoundiani'”, Van Halen kirjoittaa Twitterissä. ”Olin heti mukana.”
”On kunnia saada mahdollisuus soittaa kitaraa tälle ratkiriemukkaalle/surrealistiselle/sydämelliselle elokuvalle.”
Alla I’m Just Ken. Barbie-elokuvan ensi-ilta on 21. elokuuta.