Basisti Paul Jackson on kuollut – Oli mukana perustamassa Herbie Hancockin The Headhunters -yhtyettä

Jackson menehtyi vain kymmenen päivää ennen 74-vuotissyntymäpäiväänsä.
22.3.2021 16:14

Jazzbasisti Paul Jackson menehtyi 18. maaliskuuta. Suru-uutisesta kerrotaan hänen virallisilla nettisivuillaan ja asiasta on uutisoinut muun muassa Pitchfork. Kuolinsyytä ei ole kerrottu.

28.3.1947 Kalifornian Oaklandissa syntynyt Jackson opetteli jo varhain soittamaan pianoa sekä pasuunaa, kunnes siirtyi pääsoittimeensa bassoon yhdeksänvuotiaana. Hän opiskeli musiikkia San Franciscon konservatoriossa. Vuonna 1973 hän oli mukana perustamassa The Headhuntersia yhdessä legendaarisen pianisti Herbie Hancockin, saksofonisti/klarinetisti Bennie Maupinin, rumpali Harvey Masonin sekä perkussionisti Bill Summersin kanssa. Yhtyeen ensimmäinen levytys oli Head Hunters (1973), josta tuli Hancockin kaupallinen läpimurto ja fuusiojazzin kulmakivi.

Hancockin ja Headhuntersin levytysten lisäksi Jackson julkaisi urallaan myös soololevyjä (Black Octopus -debyytti ilmestyi 1978) ja vieraili muun muassa Harvey Masonin Marching In The Street -levyllä, The Pointer Sistersin Steppin’-albumilla sekä Santanan Festivalilla.

”Kukaan ei soittanut bassoa kuten Paul Jackson. Hän keksi joka ilta uuden bassolinjan jokaiseen kappaleeseen. Kukaan muu ei pystynyt siihen. Se oli osa hänen jazztaustaansa ja nerouttaan. Turvallista matkaa seuraavaan elämään, Paul”, kommentoi Hancock suru-uutista Instagramissa.

Lisää luettavaa