Björk julkaisee remix-albumin

9.10.2012 11:30

Suomessa elokuussa konsertoinut islantilaistähti Björk julkaisee viimeisimpään Biophilia-albumiinsa pohjautuvan remix-kiekon. 19. marraskuuta ilmestyvän pitkäsoiton nimi on komeasti bastards.

Suomessa elokuussa konsertoinut islantilaistähti Björk julkaisee viimeisimpään Biophilia-albumiinsa pohjautuvan remix-kiekon. 19. marraskuuta ilmestyvän pitkäsoiton nimi on komeasti bastards.

"Kahdeksanosaisena sarjana" aikaisemmin ilmestyneistä remiksauksista vastaavat muun muassa Death Grips, These New Puritans, The Slips ja Hudson Mohawke.

– Minusta on tärkeää, että nämä hienot näkemykset ilmestyvät myös yksien ja samojen kansien sisällä. Ne antavat kokonaan uuden kuvan Biophiliasta, Björk Guðmundsdóttir sanoo.

Otetaanpa esiin vaikkapa kappale Sacrifice. Björkin alkuperäinen versio löytyy täältä ja Death Gripsin näkemys soi täällä.

Lisää luettavaa