Black Sabbath -basisti Geezer Butler sanoo ihmettelevänsä edelleen, mitä tuottajaguru Rick Rubin oikein hommaili orkesterin vuonna 2013 julkaistun 13-albumin työstön aikana.
Basisti puhui aiheesta Ultimate Classic Rockin haastattelussa.
Butlerin mukaan yhtyeen tuli muun muassa kuvitella olevansa tekemässä jatkoa debyyttialbumilleen. Lisäksi mies muistelee Ozzy Osbournen hermostuneen Rubinille tämän pyydettyä laulajalta jatkuvasti uusia ottoja.
”Pidin siitä joiltain osin, joiltain osin taas en niinkään”, Butler sanoo. ”Se oli omituinen kokemus, erityisesti kun meitä pyydettiin unohtamaan olevamme heavy metal -bändi. Se oli ensimmäinen juttu, [jonka Rubin] sanoi meille. Hän soitti meille ensimmäistä levyämme ja sanoi, ’Viekää ajatuksenne takaisin aikoihin, jolloin heavy metalia ei ollut olemassakaan, ja kuvitelkaa tämän olevan jatkoa sille’ – mikä oli aivan naurettava ajatus.”
”En edelleenkään tiedä mitä hän oikein teki”, Butler jatkaa. ”’Joo, tuo on hyvä… Ei, älä tee noin’, ’Miksi?’ ’Älä vain tee noin.’ Luulen Ozzyn seonneen yhtenä päivänä. Hän oli vetänyt jotain 10 erilaista ottoa ja Rick jankutti, ’Joo, hyvin meni, mutta vedäpä vielä toinen.’ Ozzy oli että, ’Jos se on hyvä, miksi minun täytyy tehdä toinen?’ Hän menetti malttinsa.”
”Hän laittoi Tonyn hommaamaan vuoden 1968 vahvistimia, ihan kuin se saisi kaiken kuulostamaan siltä, kuin se olisi peräisin vuodelta 1968. Se on hullua! … Mutta se on hyvää mainosta ja hyvä juttu levy-yhtiölle.”