Blues Brothersista tuttu kitaristi Matt ”Guitar” Murphy, 88, on kuollut

RIP Matthew Tyler Murphy 29.12.1929 – 15.6.2018
18.6.2018 09:13

Blueskitaristi Matt ”Guitar” Murphy menehtyi perjantaina 15. kesäkuuta, uutisoi Rolling Stone. Asian on vahvistanut Murphyn veljenpoika Floyd Murphy Jr. Kuolinsyytä ei ole toistaiseksi vahvistettu. Kitaristi oli kuollessaan 88-vuotias.

Mississippissä syntynyt Murphy muutti vuonna 1948 Chicagoon ja liittyi bluesikoni Howlin’ Wolfin yhtyeeseen. Hän teki myös paljon yhteistyötä Memphis Slimin kanssa ja äänitti Chuck Berryn kanssa kaksi albumia. Kitaristi teki lisäksi urallaan yhteistyötä muun muassa Muddy Watersin, Ike Turnerin, Buddy Guyn, Etta Jamesin ja Willie Dixonin kanssa.

Suurelle yleisölle Murphy on tunnetuin The Blues Brothers -yhtyeen riveistä. Näyttelijät Dan Aykroyd ja John Belushi ottivat hänet mukaan Saturday Night Liven sketsistä alkunsa saaneeseen bändiin, joka kiersi keikoilla ja äänitti Briefcase Full Of Blues -albumin 1978. Vuonna 1980 ilmestyi John Landisin ohjaama kulttielokuva The Blues Brothers, jossa kokiksi ryhtyneen kitaristin vaimoa näytteli Aretha Franklin. Murphy uusi roolinsa The Blues Brothers 2000 -jatko-osassa 1998.

Lisää luettavaa