Bob Dylan kaivoi todellisen klassikon takataskustaan – näin tuoreelta Nobel-voittajalta sujui rock viikonlopun jättifestareilla

16.10.2016 12:31

Tänä viikonloppuna hurjastellaan toinen kierros esiintyjälistaltaan historiallisen hulppeita Desert Trip -festivaaleja Kaliforniassa. Perjantaina lavalla kävivät kansaa viihdytämässä tuore Nobel-voittaja Bob Dylan ja The Rolling Stones. Eilen oli Paul McCartneyn ja Neil Youngin vuoro ja tänään paikallaolijat saavat nauttia vielä Roger Watersin ja The Whon säveltaiteesta.

Dylan päätti oman perjantaisen settinsä kenties tyylikkäimmällä mahdollisella tavalla, kaivaen naftaliinista Highway 61 Revisited -albumin ikiklassikko Like a Rolling Stonen, ja tietenkin sopivasti juuri ennen Stonesin esiintymisvuoroa. Edellisen kerran kyseinen kappale on kuultu livenä herran itsensä esittämänä vuonna 2013 Italian Roomassa.

Katso ja kuuntele kuinka kappale kulki maestron käsittelyssä alta.

Lisää luettavaa