Brittiläisen rockradion kuulijat ovat puhuneet: tämä on kaikkien aikojen paras rockriffi

19.4.2017 10:18

Planet Rock on vuodesta 1999 saakka operoinut brittiläinen rockiin keskittynyt radiokanava ja se tavoittaa noin 950 tuhatta kuulijaa viikottain. Radiokanavan kuuntelijat saivat äänestää hiljattain kaikkien aikojen parasta rockriffiä ja tulokset on nyt julkaistu.

Tuhannet Planet Rockin kuuntelijat äänestivät maailman kovimmaksi riffiksi, vähemmän yllättäen, Ritchie Blackmoren ikonisen intron, joka päräyttää Deep Purplen Smoke On The Waterin käyntiin. Toiseksi kovimman riffin on kynäillyt puolestaan Black Sabbathin Tony Iommi, jonka sävelkynän muste on kuuntelijoiden mukaan ollut vahvimmillaan Paranoidilla. Kolmanneksi parhaasta riffistä vastaa Uriah Heepin Mick Box ja se löytyy yhtyeen debyyttialbumin Gypsy-avausraidalta.

Vaikka koko 40 kovimman riffin lista onkin vahvasti painottunut 60-, 70- ja 80-luvun kappaleisiin, löytyy joukosta myös yksi niinkin tuore kappale kuin vuonna 2015 julkaistu The Darkness -yhtyeen Barbarian, joka yltää jopa kurkottelemaan kohti kärkikolmikkoa jättäen taakseen muun muassa Led Zeppelinin Whole Lotta Loven ja AC/DC:n Back In Blackin.

Vaikka Ritchie Blackmore veikin ykkössijan Tony Iommin nenän edestä, on Iommi kuitenkin riffimestari-lempinimensä veroinen. 40 parhaan riffin joukosta nimittäin Sabbath vie kaikkiaan kuusi sijaa. Toinen lähes yhtä suvereeni riffikone on veljeskaksikko Angus ja Malcom Young: AC/DC:llä on yhteensä viisi listasijoitusta joista kaksi kymmenen parhaan joukossa.

Kymmenen parhaan riffin listan näet alta, koko top 40 -listan löydät puolestaan täältä.

1. Deep Purple – Smoke On The Water
2. Black Sabbath – Paranoid
3. Uriah Heep – Gypsy
4. The Darkness – Barbarian
5. Led Zeppelin – Whole Lotta Love
6. UFO – Rock Bottom
7. Guns N’ Roses – Sweet Child O’ Mine
8. AC/DC – Back In Black
9. Derek and the Dominos – Layla
10. AC/DC – Whole Lotta Rosie

Lisää luettavaa