BTD kuukauden tauolle, Subbareilta juhlapainos

14.6.2011 11:10

Tuomas Saukkosen johtama johtama Before The Dawn jää Nummirockin keikan jälkeen kuukauden tauolle. Siis varsin sopivan mittainen breikki tältä "hullulta työnarkomaanilta".

No, taukoon on syynsäkin. Tiedotteen mukaan "orkesterin yhteisellä päätöksellä kokoonpanosta vaihtuvat basisti/laulaja Lars Eikind sekä rumpali Atte Palokangas. Larsin kohdalla päätös oli henkilökohtainen ja Aten osalta musiikillinen. Before The Dawn tulee jatkossa kehittämään musiikkiaan enemmän melodisen deathmetalin suuntaan ja tulee jättämään goottivaikutteet taka-alalle."

– Olen vastannut bändiin jäävän soolokitaristin (Juho Räihä) kanssa aiemminkin bändin musiikillisesta tyylistä niin äänitysten, tuotantojen kuin sävellyksienkin osalta, joten mistään dramaattisesta muutoksesta ei ole kysymys. Musiikkityyliä vain haluttiin tarkentaa, Saukkonen toteaa.

Nykymuotoinen Before The Dawn soittaa siis viimeisen keikkansa Nummirockissa juhannuksena. Uudistunut kokonpano taas esittäytyy Tuskan jatkoklubilla 24.7.

Ja kuten jo aikaisemmin ilmoitettiin niin helsinkiläinen Suburban Tribe jättää faneille lopulliset jäähyväiset Helsingin Tavastia-klubilla heinäkuun lopulla.

Tuore julkaisukin on kuitenkin tulossa, sillä vuonna 2000 ilmestynyt Suburban Tribe -cd ilmestyy uudelleen heinäkuun puolivälissä. Uudelleen masteroitu ja uuden kansitaiteen saanut albumi on tuplaversio, joka sisältää runsaasti bonusmateriaalia.

Lisää luettavaa