Bullet For My Valentine kuuntelussa, Kornilta III

20.4.2010 19:30

Walesilaisyhtye Bullet For My Valentinen kolmas albumi Fever on kuunneltavissa yhtyeen MySpace-sivulla. Albumi ilmestyy Suomessa 26.4.

Odotetun levyn tuotannosta vastaa amerikkalaiskuuluisuus Don Gilmore (mm. Linkin Park). Miksaus on ollut Chris Lord Algen heiniä. Bullet For My Valentine saapuu myös ensi kesän Provinssirockiin.

Amerikkalainen numetal-pioneeri Korn on puolestaan kertonut heinäkuun puolivälissä ilmestyvästä albumistaan. Pitkäsoiton nimi on Korn III – Remember Who You Are ja sen on tuottanut Ross Robinson, joka muistetaan Kornin alkuaikojen luottomiehenä. Kornin laulaja Jonathan Davis onkin kertonut levyn suuntaavaan taas Kornin musiikillisille alkulähteille. Niinhän kiekon otsikkokin muistuttaa.

Uusi biisi Are You Ready to Live?, entiseltä nimeltään My Time, löytyy täältä. Toisen tuoreen kappaleen liversio on katsottavissa täällä. Biisin nimi on Oildale (Leave Me Alone).

Lisää luettavaa