Combat Rock Industry viettää 25-vuotisjuhlia, lavalla Endstand, Manifesto Jukebox, Abduktio ja Wasted

25.9.2024 11:42

Tampereen Tavara-asemalla vietetään toukokuussa 2025 Combat Rock Industryn 25-vuotisjuhlia. Perinteikkään punklafkan kunniaksi sen kolme peruskiveä Endstand, Manifesto Jukebox ja Wasted nousevat vielä kerran yhdessä lavalle. Seuraan liittyy yhtiön myöhemmistä yhtyeistä Abduktio.

Illan pääesiintyjä Endstand soitti edellisen keikkansa vuonna 2010, silloin Combat Rock Industryn kymmenvuotisjuhlissa. Tuolloin mitään jatkoa ei suunnuteltu, mutta kun ajatus 25-vuotisjuhlista kehkeytyi, soittohommat alkoivat taas kutitella. Tiedote kertoo, että heinäkuussa 2024 Endstandin jäsenet kokoontuivat Jyväskylässä Lutakon treenikämpälle kokeilemaan, miltä musiikin soittaminen yhdessä kaikkien näiden vuosien jälkeen tuntuisi. Hyvältähän se sitten tuntui, ja toukokuussa mennään taas.

Manifesto Jukebox kokosi rivinsä ensimmäisen kerran uudelleen vuonna 2015 ystävänsä syntymäpäiväjuhlissa ja on siitä asti esiintynyt säännöllisen epäsäännöllisesti kiertäen aina Saksassa asti.Edellisestä esiintymisestä on kuitenkin jo useita vuosia aikaa.

Abduktio saattoi vuosien tauon jälkeen alkuperäisen työnsä päätökseen levyttämällä aikanaan kesken jääneet kappaleet Jotain palaa -nimiselle julkaisulle vuonna 2017. Pian sen jälkeen julkaistiin myös yhtyeen taipaleesta kertova dokumenttielokuva, mutta varsinaista paluuta bändi ei ole koskaan tehnyt.

Wasted on lafkan aloittaneesta bändikolmikosta ainoa säännöllisesti aktiivisena pysytellyt yhtye. Hattua täytyy nostaa, että kaikki nämä vuodet ovat jaksaneet painaa!

Juhlakeikka järjestetään 24. toukokuuta. Liput tapahtumaan maksavat 25 euroa, ennakkomyynnin hoitaa Tiketti.

Lisää luettavaa