Cyhra-, Stone- ja Lost Society -musikanttien Red Wolf julkaisi toisen singlensä – The Road on kasarihenkinen autoilubiisi

Debyyttipitkäsoitto odottelee jo nurkan takana.
1.10.2020 11:04

Kitaristi Euge Valovirran (Cyhra, ex-Shining, Suburban Tribe) perustama Red Wolf, jonka miehistöön kuuluvat lisäksi Samy Elbanna (Lost Society), Janne Joutsenniemi (Stone, Suburban Tribe) ja Adde Larsson, julkaisee esikoispitkäsoittonsa Sessions Vol. 1 lokakuun 14. päivä. Levyn ensimmäinen singlelohkaisu Crossing The Line on nyt saanut jatkoa uudesta The Road -singlestä sekä kappaleeseen tehdystä musiikkivideosta.

”Biisin kirjoittamiseen ja demottamiseen meni ehkä viisi minuuttia. Koska se syntyi niin nopeasti, en oikein pitänyt sitä mitenkään erikoisena ennen kuin Samy laittoi demolaulut päälle. Sitten se iski, että jumalauta, tämähän on ihan mahtava!” hehkuttaa Valovirta.

”Kun kuulin Eugen demon, tiesin, että tästä tehdään ultimaattinen kasarihenkinen maantieajelubiisi. Kappale vie kuulijan kiitämään nopeaa kohti auringonlaskua. Se on ehdottomasti yksi levyn suosikkibiisejäni”, intoilee vuorostaan Elbanna.

Valovirran mukaan koko esikoispitkäsoitto syntyi todella vaivattomasti ja luonnollisesti.

”Tämä on ollut helpoin levy, jota olen ollut kirjoittamassa ja äänittämässä. Olen todella tyytyväinen siihen, miten asiat sujuivat ja mielestäni sen myös kuulee levyltä. Siinä on neljä jätkää soittamassa perseelle potkivaa musiikkia ja pitämässä hauskaa.”

Lisää luettavaa