David Bowie ei tiennyt kuolevansa Blackstar-levyä tehdessään

6.1.2017 18:58

Bowien viimeiseksi jäänyt Blackstar-albumi julkaistiin tähden 69.:nä syntymäpäivänä 8. tammikuuta 2016 vain kaksi päivää ennen Bowien kuolemaa. Fanit tulkitsivat tähden tietäneen kuolemansa lähestyvän albumia levyttäessään. BBC2-kanavalla lauantai-iltana ensiesityksensä saava David Bowie: The Last Five Years -dokumentti kuitenkin tyrmää yleisen uskomuksen.

The Guardian -lehden mukaan Bowien Lazarus-musiikkivideon ohjaaja Johan Renck kertoo, että Bowie sai tietää syöpänsä etenemisestä terminaalivaiheeseen vasta videon kuvausten aikana. Bowien suunnitelmissa oli tehdä Lazaruksesta vain yksinkertainen esiintymisvideo.

– Sanoin välittömästi että ”kappaleen nimi on Lazarus, sinun kuuluisi olla sängyllä”. Minusta siinä oli jokin raamatullinen aspekti. Sillä ei ollut mitään tekemistä hänen sairautensa kanssa, Johan Renck kuvailee.

Videolla joka julkaistiin vain päiviä ennen tähden kuolemaa Bowie laulaa siteet silmillään sairaalavuoteella. Ohjaaja Renck sai tietää Bowien sairauden etenemisestä terminaalivaiheeseen vasta kuvausten päätyttyä.

– Sain kuulla jälkeenpäin, että sillä viikolla kun kuvasimme videota hänelle kerrottiin, että se on ohi, syöpähoidot tultaisiin lopettamaan ja hänen sairautensa oli voittanut, Renck paljastaa.

The Last Five Years -dokumentti käsittelee David Bowien elämän viimeisiä vuosia haastattelujen ja kulissien takana kuvatun materiaalin avulla alkaen vuoden 2013 The Next Day -albumin julkaisusta. Tänä aikana Bowie toteutti Blackstar-albumin lisäksi myös pitkäaikaisen unelmansa tekemällä Lazarus-nimisen Broadway-musikaalin. David Bowien kuolemasta tulee kuluneeksi vuosi tiistaina 10. tammikuuta.

 

Lisää luettavaa