Diablo palaa raskaampana kuin rekkalastillinen lyijyä – uusi single syntyi murheellisista lähtökohdista

28.1.2022 09:23

Diablon seitsemäs albumi When All the Rivers Are Silent julkaistaan 25. helmikuuta, ja nyt tuotokselta tuli julki vielä yksi ennakkosingle yleisön kiinnostusta herättämään. The Stranger on kolmas levyltä irroitettu single, ja tämä biisi potkiikin kiitettävän kiukkuisesti. Kuuntele alempaa.

The Stranger on autofiktiota kuilun partaalta. Kollegan odottamaton poismeno sysäsi tarinan liikkeelle ja lopulta kaiteen yli”, laulaja-kitaristi Rainer Nygård kertoo tiedotteessa.

”Jokaisella meistä on varmaankin sisällämme jokin salaisuus, jota varjelemme ja verhoamme – valitettavan usein silläkin uhalla, että se on lopulta vahingoksi myös meille itsellemme. Addiktio – ehkäpä voimakkain tunne mitä ihminen voi kokea. Sen edessä tosiasioiden tunnustaminen on vaikeaa myös kokemusasiantuntijalle.”

Surulliselta kuulostaa tämä tarina. Synkistä lähtökohdista syntyy kuitenkin usein komeaa säveltaidetta, ja niin on asian laita tälläkin kertaa. Siitä video pyörimään:

Lisää luettavaa