Disturbed uskaltautui kokeilemaan Simon & Garfunkel -klassikkoa keikalla – uhka vai mahdollisuus?

12.2.2016 10:13

Disturbed tempaisi elokuussa julkaistulla Immortalized-albumillaan yllättävän ässän hihasta: metalliyhtye taltioi albumille oman versionsa Simon & Garfunkelin ääriherkästä Sound of Silence -klassikosta. Coverin studioversion voi kuunnella täältä.

Disturbedin versio on saanut yleisöltä sen verran suotuisan vastaanoton, että orkesteri uskaltautui kokeilemaan kappaletta myös livesetissään. Bändi esitti Sound of Silencen ensi kertaa keikalla 10. helmikuuta Pohjois-Dakotan Fargossa. Kuuntele esitys alta.

Sisarlehtemme Inferno nosti taannoin esille, miten kappaleesta muodostui laulaja David Draimanille niinkin tärkeä, että mies liikuttui omasta tulkinnastaan suorastaan kyyneliin. Inferno pyysi lukijoiltaan tietoa, joutuivatko hekin liikutuksen valtaan kappaleen kuultuaan.

Jatkamme tätä tärkeää teemaa kysymällä, millaisen vaikutuksen Draimanin tulkinta tekee näin livemuodossa. Studiossa laulua voi tunnetusti hioa loputtomiin, mutta keikalla tilanne on huomattavasti armottomampi ja vaatii tulkitsijalta enemmän. Vastaa siis kysymykseen: liikuttiko Disturbedin keikkatallenne jotain sisimmässäsi? Vastausten tarjoama data lahjoitetaan tutkijoiden käyttöön Suomen parapsykologian instituuttiin.

Lisää luettavaa