DJ Krush keikalle Tavastialle

13.8.2008 05:58

Tokiolainen turntable-artisti DJ Krush palaa Suomeen. Artisti esittelee ilmiömäisiä dj-taitojaan Helsingin Tavastialla maanantaina 27. lokakuuta. Edellisen kerran DJ Krush esiintyi Suomessa Ilosaarirockissa vuonna 2002. Konsertin 15 euroa maksavat ennakkoliput tulevat myyntiin Tiketin toimipisteisiin perjantaina elokuun 15. päivä.

Dj Krush, alias Hideaki Ishi, innostui hiphop-kulttuurista nähtyään 1980-luvun alussa Wild Style -elokuvan. Pian hän hankki ensimmäiset levysoittimensa ja aloitti harjoittelun. Vuonna 1987 Krush oli mukana perustamassa Krush Possea, joka nousi Japanin suosituimmaksi hiphop-yhtyeeksi.

Vuosien harjoittelun tuloksena DJ Krushista kehittyi taitava dj, joka pyöritti keikoillaan jopa neljää levyä samanaikaisesti. Vuonna 1992 artisti siirtyi soolouralle ja debyyttialbumi Krush ilmestyi kahta vuotta myöhemmin. Tuon jälkeen artistilta on ilmestynyt lukuisia levyjä, joista tuoreimpana OuMuPo 6 vuonna 2007.

www.myspace.com/hideakiishii

Lisää luettavaa