Dream Theater juhlistaa tulevalla kiertueellaan 20 vuotta täyttävää konseptialbumiaan – ”Se oli meille hyvin tärkeä levy”

Progemetalliyhtye tulee soittamaan Metropolis Pt. 2 -levynsä kiertueella kokonaisuudessaan.
16.11.2018 10:44

Kuten hiljattain uutisoimme, julkaisee progemetallisuuruus Dream Theater uuden pitkäsoittonsa Distance Over Time 22. helmikuuta. Julkaisua seuraa luonnollisesti kiertue, joka kitaristi John Petruccin sanoin mukailee tietynlaista An Evening With Dream Theater -kaavaa, eli pitkä settilista sisältää niin uuden levyn kappaleita kuin myös valikoituja paloja bändin pitkän uran varrelta.

Samassa yhteydessä Dream Theater tulee myös juhlistamaan vuonna 1999 ilmestynyttä Metropolis Pt. 2: Scenes From A Memory -albumiaan ja Petrucci kertoo Rolling Stone -lehden haastattelussa, että kyseinen levy tullaan soittamaan näillä keikoilla alusta loppuun.

”Se oli meille hyvin tärkeä levy, kun puhutaan tarinankerronnasta ja sellaisesta. Sehän oli meidän ensimmäinen konseptialbumimme”, Petrucci sanoo.

”Se oli myös ensimmäinen levymme Jordanin [Rudess, kosketinsoittaja] kanssa, sekin on tärkeä asia. Se oli lisäksi ensimmäinen kerta, kun emme käyttäneet ulkopuolista tuottajaa. Muistan keskustelleeni silloin Miken [Portnoy, yhtyeen alkuperäinen rumpali] kanssa ja hän ehdotti, että tuottaisimme levyn itse. Ja niin me olemme tehneet siitä lähtien.”

”Halusimme tehdä oman [Queensrÿchen] Operation: Mindcrimemme tai [The Whon] Tommymme tai [Pink Floydin] The Wallimme. Se oli meiltä tietoinen päätös tehdä jotain rohkeaa, uutta ja erilaista.”

Kuulostaa hyvältä! Euroopan-kiertueen julkistusta odotellessa siis. Kevät bändillä vierähtää Amerikkaa kiertäessä, mutta ehkä loppukesästä tai syksystä sitten.

Lisää luettavaa