Eagles-kitaristi muistelee surullista viimeistä tapaamistaan The Whon John Entwistlen kanssa – ”Mitä veljelleni oikein tapahtui?”

dpa picture alliance archive / Alamy / AOP

Eagles-kitaristi Joe Walsh on muistellut vuonna 2002 kuollutta The Who -basisti John Entwistleä tästä kertovaan The Ox -kirjaan. Paul Reesin kirjoittamassa teoksessa Walsh käy läpi viimeistä tapaamistaan Entwistlen kanssa vuoden 2002 musiikkialan NAMM-messuilla Los Angelesissa.

”Vietin aikaa Johnin kanssa hänen pukuhuoneessaan ja menimme sen jälkeen syömään”, Walsh muistelee. ”Huomasin, että hänellä oli vaikeuksia kuulonsa kanssa. Hänen juttunsa eivät myöskään oikein käyneet järkeen. En tiennyt, oliko hän vain liian humalassa vai mitä. Yhteen aikaan me kaikki rokkarit päädyimme samaan jamaan yömyöhällä. Itse jatkoin samaa rataa aina vuoteen 1994, jolloin olin jo täysi juoppo ja kokaiinihirmu. Putosin pohjalle ennen kuin vedin överit ja menetin henkeni.”

”Monet veljistäni menivät toiseen suuntaan”, mies lisää. ”Kun raitistuin, John ja minä elimme aivan eri maailmoissa. Menin tapaamaan häntä pari kertaa, mutta en jäänyt hengaamaan koko yöksi kuten ennen – ja kuten hän teki edelleen. Niinpä välillemme tuli tiettyä etäisyyttä.”

Walsh harmittelee, ettei tiennyt kuinka puuttua ystävänsä tekemisiin.

”En tiennyt miten puuttuisin asiaan, vai pitäisikö minun edes tehdä niin. Loppujen lopuksi en saanut koskaan mahdollisuutta istua Johnin kanssa alas ja sanoa, että ’Hei kaveri, vedät nyt ihan vituiksi.’ Noihin aikoihin kamppailin vielä oman raittiutenikin kanssa. Nyt kaikkien vuosien jälkeen voin sanoa ihmiselle, josta välitän, että ’Kuuntele minua, sillä tiedän mistä puhun.'”

”Hän sammalsi eikä hänen ajatuksensa juossut entiseen malliin”, Walsh kuvailee Entwistlen tuolloista kuntoa. ”Minun nähdäkseni Keith Moon oli päättänyt viedä asiat niin överiksi kuin mahdollista. Ehkä Johnilla oli vähän samaa ajatusta.”

Walsh suuntasi Entwistlen kanssa syömänsä viimeisen illallisen jälkeen vielä hetkeksi basistin hotellille.

”Lähdin hänen luotaan ajatellen, että ’Jeesus, mitä veljelleni on oikein tapahtunut?’ Minulla oli paha aavistus poistuessani.”