Edes Dave Grohl ei miellytä kaikkia – Melvins-nokkamies tilittää Foo Fighters -liiderin ohareista

Buzz Osborne kommentoi myös Montage Of Heck -kritiikkiinsä kohdistuneita haukkuja
8.3.2016 09:46

Uutisoimme eilen vaihtoehtorockyhtye Melvinsin aktivoitumisesta levyrintamalla. Luvassa on kaksi basistivetoista levyä, joista toisella soittaa peräti kuusi eri basistia. Yksi vierailijoista on Nirvanasta tuttu Kris Novoselic.

Melvins-nokkamies Buzz Osborne kertoi Rolling Stone -lehdelle, miten sessiot Novoselicin kanssa lähes kasvoivat yhteistyöksi Nirvanan kanssa – mikäli Dave Grohl ei olisi tehnyt ohareita.

– Se tapahtui ennen heidän Paul McCartney -kimppaa. Dave Grohl halusi tehdä Nirvana-juttuja Melvinsin kanssa. David Yow (Scratch Acid, The Jesus Lizard) olisi laulanut. Kris tuli paikalle ja aloimme treenata. Mutta Dave ei ikinä ilmaantunut – ja se oli sentään hänen ideansa! Ja yhtäkkiä McCartney olikin mukana kuvioissa, King Buzzo avautuu.

– Jos minä saan jonkun idean ja porukka saapuu sen vuoksi pitkien matkojen takaa vieläpä omilla rahoillaan, kuten Kris teki, niin ei tulisi mieleenikään jättää heitä vaan roikkumaan tuolla tavalla. En ikinä voisi tehdä niin. Mutta miten vaan. Davella on kiire soitella Oscar-gaalassa ja kaikkea muuta paskaa.

Hyvin suorapuheisena tunnettu Buzzo lyttäsi taannoin myös Kurt Cobainista kertovan Montage Of Heck -elokuvan sanoen sen olevan ”90-prosenttisesti hevonpaskaa”. Totta kai tällaiset puheet herättivät voimakkaan vastareaktion. Buzzo kommentoi Rolling Stonelle myös saamastaan kritiikistä.

– Moni kommentoi, että ”mitä sinäkin muka tiedät?” Joo, totta, mistäpä minä voin tietää. Olinhan vain paikalla. Ei minulla ole mitään kristallipalloa tai Ouija-lautaa. Olin siellä ja Kurt itse kertoi minulle asioita. Mikset siis uskoisi minua? Miksi valehtelisin? En minä siitä mitään hyödy.

– En ole puhunut Courtney Loven (Cobainin vaimo) tai leffan tehneiden kaverien kanssa. Mutta jos aiotte puhua kaverista, jonka tunsin hyvin, olisi parempi myös antaa jotain tukea väitteille.

Erityisesti väitteen, jonka mukaan Cobain olisi yrittänyt harrastaa seksiä naapurin kehitysvammaisen tytön kanssa, Buzzo tyrmää täysin.

– Saahan siitä mehukkaan jutun, mutta totta se ei ole. Olisin tiennyt siitä. Kasvoimme todella pienessä kaupungissa, tuon kaltaiset jutut olisivat levinneet maastopalon lailla.

Lisää luettavaa