Elektroa varjojen mailta – Perjantaibiisinä Phantomin uusi single

Soundi.fi:n Perjantaibiisi-sarjassa nostetaan aina perjantaisin framille yksi ajankohtainen kotimainen kappale. Tänään framille pääsee Phantom uudella singlellään nimeltä Shadows.

Kotimainen elektroyhtye Phantom julkaisi eilen uuden singlensä Shadows.

− Kappale nauhoitettiin teknobunkkerissa C-kasetille, käännettiin peilikuvaksi, haudattiin puoleksi vuodeksi Venäjän rajalle, haettiin takaisin ja työstettiin mysteerisen, anonyyminä pysyttelevän tuottajan kanssa käsityönä Kallion katujen äänistä, kerrotaan levy-yhtiön tiedotteessa.

Phantomin maailmassa yhdistyvät elektroninen trip hop -vaikutteinen vaihtoehtopop ja mediataide. Yhtyettä on hehkutettu muun muassa Pitchforkissa ja NME:ssä maailmanluokan lupaukseksi.

− Tie ei ole kuitenkaan ollut helppo ja väliin on mahtunut niin rakkautta, kuolemaa kuin rikottuja lupauksiakin. Nyt on kuitenkin tullut aika tuoda ihmisten korviin materiaalia, jonka päällä on istuttu hartaasti, yhtyeen Hanna ja Tommi toteavat.

Perjantaibiisi: Phantom − Shadows

(Kuva: Tekla Vály)