Elonkerjuu jatkaa, Lauri Tähkä studiossa

27.7.2011 10:23

Elonkerjuu jatkaa toimintaansa ilman solisti Lauri Tähkää. Uutisen vahvistivat Teuvalla sijainnutta Häjy-kauppaansa sulkemassa olleet Elonkerjuu-muusikot. Ryhmä kertonee uusista suunnitelmistaan tarkemmin varsin pian, sillä muusikoiden mukaan "paluu saattaa tapahtua jo muutaman kuukauden kuluessa".

Viime maaliskuussa yhtyeen keulalta poistunut Lauri Tähkä on puolestaan nauhoittanut soolodebyyttiään tuottaja Riku Mattilan kanssa.

Levyn taltioinnit käynnistyivät toukokuussa ja jatkuvat elokuun loppupuolelle asti. Pitkäsoitto julkaistaan loppusyksyllä.

– Odotan malttamattomana että yleisö pääsee kuulemaan uusia laulujani. Äänityksissä on vallinnut vapautunut fiilis, joka tulee varmasti kuulumaan levyn lopputuloksessa. Lauluosuuksia on äänitetty kesämökin rauhassa Järvi-Suomessa – näin päästään oikeisiin tunnelmiin ilman turhia paineita, Lauri Tähkä kommentoi.

Lisää luettavaa