Elton Johnin oma Some Kind of Monster? Traileri näyttää, miten myrskyisissä tunnelmissa tuleva levy syntyi

6.2.2025 15:29

Pop-ikoni Elton John intoutui vanhoilla päivillään tekemään albumin moninkertaisen Grammy-voittajan Brandi Carlilen kanssa, ja kaksikon Who Believes In Angels? -levyn ensimmäinen single on nyt julki. Singlen lisäksi julkaistiin levyn tekemistä esittelevä traileri, ja Elton ei todellakaan päästä nyt itseään helpolla: siinä ärräpäät lentävät ja sanoituspaperi silputaan välillä palasiksi, kun tunteet ryöpsähtävät valloilleen ja turhautuminen ottaa vallan.

”Olin painajainen. Olin vihainen, olin väsynyt, olin ärsyyntynyt”, Elton kertoo trailerilla. ”Elton on välillä epävarma, varsinkin kun panokset ovat korkeat”, Carlile jatkaa. Katso alempaa, millaiseksi tilanne välillä äänityksissä äityi ennen kuin projekti saatiin onnellisesti maaliin.

Tämä oli tiedotteen mukaan ensimmäinen kerta, kun Elton päästi kamerat kuvaamaan studiotyöskentelyään. On epäselvää, mitä tällä kaikella videoaineistolla tehdään, mutta olisi hämmentävää, jos sen antia ei kasattaisi jonkinlaiseksi dokumenttielokuvaksi tai ainakin pidemmäksi making of -videoksi sosiaaliseen mediaan. Trailerivideon yhteydessä ei kuitenkaan anneta mitään päivämääriä tai lisätietoja. Itse Who Believes In Angels? -albumi tulee kuitenkin julki 4. huhtikuuta. Kuuntele levyn nimikkosingle trailerin alapuolelta.

YouTube video
YouTube video