Elvis-hevin tanskalaiset sanansaattajat iskevät jälleen – Volbeat julkaisi yllättäen uutta musiikkia

Tanskalainen Volbeat on julkaissut kahden kappaleen verran uutta musiikkia. Wait A Minute My Girl ja Dagen Før ovat yhtyeen ensimmäiset uudet kappalejulkistukset sitten vuoden 2019 Rewind, Replay, Rebound -albumin.

Molemmat biiseistä on tehty ja äänitetty koronakaranteenin aikana. Muu yhtye hoiti omat osuutensa Tanskassa tuottaja Jacob Hansenin valvovan silmän alla, mutta kitaristi Rob Caggiano osallistui nauhoituksiin New Yorkista käsin.

”Kun kelit alkavat monessa maailman kolkassa lämpenemään ja päivät pitenemään, halusimme jakaa kaksi kesän vibaa ja tunnelmia omaavaa kappaletta, jotka sävelsimme ja äänitimme näiden pitkien ja vaikeiden viidentoista kuukauden aikana”, yhtye kertoo.

Wait A Minute My Girlillä on mukana saksofonisti Doug Corcoran sekä pianisti Raynier Jacob Jacildo. Taustalauluista vastaa Mia Maja. Dagen Førilla vierailee puolestaan tanskalaisartisti Stine Bramsen.

”Olemme enemmän kuin kiitollisia siitä, että jopa keskellä karanteenioloja hyvät ystävämme Doug, Ray ja Mia Maja kykenivät antamaan panoksensa Wait A Minute My Girlille, ja olemme aivan erityisen innoissamme, että jo kauan tuntemamme ja ihailemamme Stine Bramsen lainasi uskomattomia lahjojaan Dagen Førille. Toivomme teidä nauttivan tästä tuplamäjäyksestä kesämeininkiä yhtä paljon kuin me nautimme biisien luomisesta, emmekä malta odottaa että kuulette mitä muuta meillä on takataskussamme. Syksy tuo aina mukanaan ukkosta ja salamoita…”

Kuuntele kappaleet alta.