Ennio Morricone Tarantinon uuden westernin säveltäjäksi

Legendaarinen säveltäjä palaa länkkäröinnin pariin 40 vuoden tauon jälkeen.

Italialainen säveltäjäsuuruus Ennio Morricone on kiinnitetty musiikkivastaavaksi Quentin Tarantinon tulossa olevaan westerniin. Kyseessä on The Hateful Eight -niminen elokuva, jonka kuvauksissa mm. Samuel L. Jackson, Jennifer Jason Leigh ja Kurt Russell on sisarlehtemme Episodin kertoman mukaan laitettu koville.

Työstään lukuisia kertoja Oscar-ehdokkaanakin ollut Morriconehan aloitti uransa juurikin Sergio Leonen dollaritrilogian (19641966) ja Huuliharppukostajan (1968) kaltaisissa niin kutsutuissa spagettiwesterneissä, joten tässä yhteydessä voitaneen puhua siitä kuuluisasta paluusta juurille. Vannoutuneena Morricone-fanina tunnetun Tarantinon aiemmista elokuvista myös Django Unchained, Inglorious Basterds ja kaksiosainen Kill Bill ovat sisältäneet yksittäisiä säveltäjältä tilattuja teoksia. Ohessa suhteellisen kattava tiivistelmä siitä, mistä morriconelaisuudessa olikaan kysymys.