Ensinäyttö: Herra Juna tulee, kaikki kyytiin! The Valkyrians esittelee uuden, syksyisen musiikkivideon

The Valkyrians on täällä taas! Kotimainen rocksteady-ska-reggae-punkyhtye esittelee maailmalle Soundin verkkosivujen välityksellä uuden Mr. Train -kappaleen musiikkivideon, ja tämä onkin varsin hyväntuulinen paketti letkeitä rytmejä. Katso Toni Pasasen ohjaama video yläpuolelta.

Pandemian vuoksi viivästynyt bändin odotettu 20-vuotisjuhla-albumi Monsterpiece ilmestyy 21. lokakuuta. Uusi levy on omistettu The Valkyriansin edesmenneelle kitaristille Juha “Gladiator” Laineelle.

Mr. Train oli viimeisiä biisejä, mitä tehtiin Gladiatorin kanssa. Tämä on matkabiisi, vähän niinkuin itse The Valkyrians, joka matkailee ympäriinsä aina kun voi. Pelkästään Saksassa 100 keikan saldo täyttyi hiljattaen ja siellä juhlimme myös uuden singlen julkistusta neljän keikan minikiertueella”, bändin laulaja Angster kertoo.

Valkyriansin tulevat keikat löytää täältä. Yhtyeen Facebook-kanava sijaitsee puolestaan täällä.