Hankasalmelainen Kamara ei ole mikään eilisen teeren poika: yhtyeen juuret ulottuvat jo 20 vuoden taakse. Niinpä onkin sopivaa, että yhtyeen viimeisin hengentuotos on kappale nimeltä Taipumaton, ja tämän singlen lyriikkavideo saa nyt ensi-iltansa Soundin verkkosivuilla. Katso yläpuolelta!
“Tämä vauhdikas ja turboahdettu ralli runnoo eteenpäin kuin se kuuluisa hirvi”, laulaja-kitaristi Juha Minkkinen kertoo tiedotteessa.
“Sopivan riffikyllästetty ja melodinen kappale kertoo mielen lujuudesta sekä oman itsensä herruudesta. Jos omat päätökset tuntuvat oikeilta, tulisi niiden varaan myös lujasti rakentaa ja valitsemallaan tiellä pysyä. Muiden mielipiteiden ja vastoinkäymisten ei kannata antaa siinä vaiheessa valintoihin vaikuttaa”.
Lumessakahlaajat-nimellä aloittaneen Kamaran esikoislevy Synti, Tuomio, Katumus julkaistiin vuonna 2005. Kaikkiaan bändi on tehnyt viisi levyä ja viime vuonna vielä yhden ep:n päälle. Mainitulla ep:llä oli muuten vierailijana Timo Rautiainen – sopiva tapa sulkea yksi ympyrä, kun orkesteri syntyi alun perin pitkälti Trio Niskalaukauksen innoittamana.
Lisätietoja Kamarasta löytyy sen verkkosivuilta sekä Facebook-kanavalta. Bändillä ei ole tällä hetkellä keikkoja buukattuna.