Ensinäyttö: Kotimainen Airi’s otti käsittelyynsä The Beatlesin vihaista tunnelmaa huokuvan kappaleen

Julkaistu:

Vuonna 2019 perustettu, viime vuoden elokuussa Kind Little One -debyyttipitkäsoittonsa julkaissut espoolainen indie rock -yhtye Airi’s päätti tehdä rohkean peliliikkeen ja sovittaa The Beatlesin ajatonta tuotantoa itsensä näköiseksi. Kappaleeksi valikoitui hieman vähemmän tunnettu ralli Run For Your Life, joka edustaa vahvasti Beatlesin 1960-luvun puolivälissä tapahtunutta tyylin muutosta. Airi’s toteuttaa biisin vihaista tunnelmaa ja John Lennonin piilevää punk-estetiikkaa esittämällä kappaleen hyökkäävän nopealla tempolla.

Torstaina 22.6. julkaistavan singlen kylkeen on tehty myös musiikkivideo, joka saa nyt ensiesityksensä Soundin välityksellä. Videon pariin pääset tuosta alapuolelta.

Youtube video

Lisää Soundi.fi Googlen ensisijaiseksi lähteeksi