Ensinäyttö: Matka maailman ympäri ja kappale, jota oli kiusallista soittaa treffiseuralle

Vielä olisi yksi musiikkivideo tälle päivää ensinäytössä. Miro Palokallion johtama Matka maailman ympäri esittelee tulevaa toista albumiaan rosoisella Jos sä meet -kappaleella, ja Soundi tuo nyt julki biisiin tehdyn musiikkivideon. Katso yläpuolelta.

”Olin tapaillut yhtä tyyppiä ja menin sen uudenvuodenjuhliin. Asiat meni jotenkin oudosti ja seuraavana päivänä se ei vastannut mun viestiin, joten kirjoitin välittömästi tämän biisin. Hetkessä valmistunut teksti on moderni blues torjutuksi tulemisesta Tinder-aikana. Myöhemmin tapailu jatkuikin ja biisin kuunteluttaminen hänelle oli aika kiusallista”, Palokallio kertoo kappaleen synnystä.

Matka maailman ympäri esiintyy Joensuun Kerubissa huomenna 23.3. ja Hyvinkään MDNGT:ssä 29.3. Kokoonpanon Facebook-sivuja voi seurata täällä.