Ensinäyttö: Raskaita säveliä vähemmän hauskoissa häissä – kotimaisen Tocornalin videolla sattuu ja tapahtuu

17.10.2018 10:58

Kuopiolainen, Soundin Tarkkailuluokallakin esitelty Tocornal valmistautuu julkaisemaan debyyttilevynsä. Before the Satellites -albumi ilmestyy 2. marraskuuta, ja näin ennakkoon kansalle esitellään Violent Waters -biisiin tehty video. Katso yläpuolelta – mukana näyttäisi olevan useampikin raskaan rockin piiristä tuttu kasvo!

Violent Waters on kappale, joka edustaa Tocornalin uusia tuulia, sillä se oli ensimmäinen biisi, joka kirjoitettiin Lassi Peltosen liityttyä vakituiseksi jäseneksi bändiin. Biisi sai alkunsa Lassin bassoriffistä, jonka ympärille koko kappale rakennettiin”, bändi kertoo tiedotteessa.

Before the Satellites -levy on mahdollista kuulla ennakkoon jo tänään 17.10. Kuopion Henry’s Pubissa levyn virallisessa ennakkokuuntelutilaisuudessa. Lisätietoja tästä tapahtumasta löytyy täältä. 20. lokakuuta bändi puolestaan konsertoi Red Eleven -orkesterin kera Jyväskylän Katseessa.

Lisää luettavaa