Ensinäyttö: Tomi Nordlund & Syvä Joki selvittää elämän solmukohtia

Yhtyeessä musisoiva Noora Porola seikkailee aarniometsässä.
kuvakaappaus Youtubesta

Loppukesästä esikoisalbuminsa Maisemia julkaiseva folk pop/rock -yhtye Tomi Nordlund & Syvä Joki käsittelee uudella Hiljainen tuuli -kappaleella elämän solmukohdista selviämistä.

Soundin Ensinäytössä oleva video on Harri Joensuun käsialaa ja sen pääosassa seikkailee yhtyeen riveissäkin soittava Noora Porola.

– Tein kappaleen aluksi englanninkieliselle Cry Bar -yhtyeelleni, mutta bändin toiminnan hiivuttua vuoden 2012 mittaan kirjoitin biisiin suomenkielisen tekstin. Kappaleessa on mielestäni sellaista haikeaa toiveikkuutta: vanhat taakat ja huolet jäävät taakse ja – kielikuvaa käyttäen – uudet ovet aukeavat, Tomi Nordlund kertoo kappaleen taustoista.

Tulevasta Maisemia-levystä puolestaan muodostui Nordlundin mukaan monipuolinen kokonaisuus, jossa folk kohtaa (voima)popin, rockin ja jopa pienimuotoisen progeilun.

– Pidän usein itse levyistä, joilla on sopivan vaihtelevaa tavaraa. Silti bändin soitto ja mun ääneni sitovat biisit omanlaisekseen Syvä Joki -soundiksi.