Ensinäyttö: Trio Niskalaukaus-, Leverage- ja Red Eleven -jäsenten Marsh Tea esittelee tarttuvampaa puoltaan proge-tvistiä unohtamatta

Kappale on toinen näyte yhtyeen tulevalta debyyttilevyltä.
19.4.2023 08:24

Nils Ursinin (Trio Niskalaukaus), Valtteri Revonkorven (Leverage) ja Teemu Liekkalan (Red Eleven) muodostama Marsh Tea -trio julkaisee myöhemmin tänä vuonna ensimmäisen studioalbuminsa. Alkuvuodesta saatiin kuunneltavaksi levyn ensimmäinen singlelohkaisu Convert My Dreams ja tulevana perjantaina 21.4. julkaistaan toinen single Breathe. Kappaleen lyriikkavideo saa ensiesityksensä jo nyt Soundin välityksellä.

”Halusin tehdä levylle yhden iskevän biisin tarttuvalla kertsillä mutta kuitenkin meille tyypillisellä proge-tvistillä. Mietin, että tähän olisi hyvä saada myös jotain, jossa kuuluvat meidän suomalaiset juuret. Väliosan teemamelodia syntyi siitä ajatuksesta. Jotenkin näin auringonlaskun valossa kylpevän peltomaiseman heinäseipäineen tuossa melodiassa. Lopullisen alleviivauksen tuolle ajatukselle signeerasi ystäväni, huippuviulisti ja Kaustisen pelimannimestari Ville Ojanen”, avaa Nils Ursin, jonka rakkaille pojille kappaleen teksti on omistettu.

”Suurin haaveeni on ollut aina oma perhe ja lapset. Minä olen sen myös saanut ja olen joka päivä kiitollinen, että minulla on kotona ihmiset, joiden eteen olen valmis tekemään kaiken. Perheen perustaminen ei ollut kuitenkaan helppoa ja epätoivoisina aikoina mieli hakeutui etsimään mustaa vaikka värit olivat ihan siinä ympärillä.”

Lisää luettavaa