Entinen Death- ja Cynic -rumpali Sean Reinert menehtyi äkillisesti – aviomies kommentoi muusikon kuolemaa

26.1.2020 20:57

Deathissa ja Cynicissä maineensa luonut rumpali Sean Reinert menehtyi äkillisesti eilen vain 48-vuotiaana. Miehen kuolinsyystä ei tällä hetkellä ole tietoa.

Reinertin järkyttynyt aviomies Thomas Snyder on nyt kertonut tuntemuksistaan edesmenneen kumppaninsa Facebook-sivuilla.

”Olen rikki. Kuten monet teistä jo tietävätkin, aviomieheni Sean menehtyi eilen illalla”, Snyder kirjoittaa. ”Joihinkin teistä sisäpiiriläisistä olin jo yhteydessä puhelimitse kertoakseni mitä tapahtui, ennen kuin tieto alkoi levitä sosiaalisessa mediassa. Pahoittelen niiltä, joita en ehtinyt tavoittaa henkilökohtaisesti.”

”Yritän edelleen saada selkoa edellisen 24 tunnin tapahtumiin”, mies jatkaa. ”Kun tulin eilen illalla töistä kotiin, löysin Seanin tajuttomana lattialta. Yritin elvyttää häntä hätänumeron ohjeiden avulla ja hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan. Kuolinsyystä ei ole tietoa, mutta ruumiinavaus tehdään.”

”Kävimme Seanin kanssa vuotuisessa terveystarkastuksessamme vasta kolme viikkoa sitten ja kaikki oli kunnossa. Seanilla ei ollut minkäänlaisia huumeongelmia ja koko tilanne vaikuttaa edelleen epätodelliselta. En ole vielä edes alkanut tajuamaan kuinka minun ja Seanin läheisten elämät ovat menneet pirstaleiksi.”

”Siinä jotakuinkin kaikki, jonka haluan tässä vaiheessa jakaa. Tuntuu oudolta edes tehdä tämä päivitys näin yksityisestä asiasta, mutta ymmärrän Seanin olleen julkisuuden henkilö ja häntä rakastettiin ympäri maailmaa.”

”Pyydän itseni, Seanin perheen ja läheisten ystävien puolesta, että annatte meille aikaa surra. Hänen rakastamansa fanit menettivät vaikuttajan ja ilmiömäisen rumpalin. Jotkut meistä menettivät aviomiehen, pojan, veljen, sedän ja parhaan ystävän. Kiitos.”

Reinert lukeutui progressiisiven metalliyhtye Cynicin perustajajäseniin. Vuonna 1991 hän liittyi hetkellisestä legendaarisen Deathin riveihin Human-albumin äänitysten ja kiertueen ajaksi.

 

Lisää luettavaa