Eppu Normaali tekee loppuvuodesta pääkaupunkiseudulla kaksi areenakeikkaa – Eput-elokuvan ensimmäinen traileri julki

3.10.2016 12:00

Eppu Normaalin 40-vuotisjuhlavuosi saa päätöksensä tuplakonsertteilla Espoon Metro-areenalla 2. ja 3. joulukuuta. Luvassa on Eput-elokuvan ensi-iltanäytös, puoliakustinen keikka sekä sähköinen setti yhdessä ja erikseen Tampere Filharmonian kanssa.

Keikkakaksikon ensimmäisen illan avaa Eppu Normaalin haastattelu Metro-areenan lavalla. Sen päätteeksi on vuorossa liki parituntinen Eput-elokuvanäytös. Lopuksi yhtye nousee lavalle esiintymään puoliakustisesti Mutala-albumin hengessä.

Lauantaina 3.12. luvassa on taannoisen Ratinan-keikan kaltainen sähköinen juhlakonsertti, jossa bändi esiintyy sekä Tampere Filharmonian kanssa että yksinään. Sinfoniaorkesteria johtaa ylikapellimestari Santtu-Matias Rouvali.

Keikkojen lipunmyynti alkaa tiistaina 4.10. Ticketmasterissa. Molempina iltoina myös permannolla on istumakatsomo.

Saku Pollarin ohjaamasta Eput-elokuvasta voi saada tuntunaa nyt julkaistun trailerin avulla. Katso pätkä alempaa.

2.12. esitettävän Eput-elokuvan ja puoliakustisen konsertin liput maksavat alkaen 39.90 euroa. 3.12. konsertin liput kustantavat 49,90 euroa.

Lisää luettavaa